Rukousaiheita 2011



01.01.2012 00:00
Pyydän, että rukoilisitte vanhimman poikani puolesta, sillä hän on joutunut elämässään suuriin hankaluuksiin ja vääriin piireihin. Auttakaa häntä löytämään normaali elämä takaisin ja löytämään elämässään rauha ja rakkaus ja usko Jumalaan. Rukoilkaa koko perheemme puolesta, sillä olemme niin väsyneitä. Haluaisin myös kipeästi löytää oman uskoni.
- Anne
Jeesus auta! Työryhmässämme on paha vallalla. Jeesus auta! Herra muuta minuakin, mutta vain tahtosi mukaan. Anna arvoni kasvaa työryhmässä. Uusi AOH:kin on jo lietsottu minua vastaan. Jeesus auta! Kauheaa. Herra tietää ponnisteluni ja taisteluni. Jeesus murra Saatanan valta työryhmässämme. Auta! Ota pois kaikki pelot. Auta, siunaa työ viikonloppuna. Auta! Jään käsiisi. Jeesus Jeesus!
- Soile
Äitini joka on jo iäkäs ja sairastaa kilpirauhasen- ja sydämen vajaatoimintaa ja masennusta, Herra kosketa ja paranna hänet. Nyt olen yrittänyt soittaa äidille, mutta kun hän on kuullut, että minä olen puhelimen toisessa päässä, niin hän pistää luurin kiinni, enkä voi puhua sen enempää äidin kanssa. Tätä hän on tehnyt jo muutaman kuukauden, enkä tiedä syytä. Herra, auta tässä asiassa, että edes jonkinlainen yhteys olisi äidin kanssa. Koskaan ei ole hyväksytty olemassaoloani ja kohtelu on ollut sen mukaista.- Noora
Rukouspyyntö uskovan isoäidin puolesta, jolla jatkuvat rintakivut; nyt outoa päänsärkyä ym. Ei ole päässyt varjoainekuvaukseen.
Rukouspyyntö hänen lapsensa puolesta, jolla usein toistuvaa kuumetta, kurkkukipua ym. Pelkää hometta kotona. Pyydetään Jumalan apua asioihin.
Abiturientin puolesta, että ruotsin kurssi menisi läpi ja hän voisi osallistua keväällä ylioppilaskirjoituksiin. Myös lukuintoa kirjoituksiin.
- Lähimmäinen pääkaupungista
Pyydän esirukousta, että Jumala parantaisi isän suuren leikkauksen jälkeisitä komplikaatioista. Lääkärit sanoivat, että mitään ei voi enää tehdä, joten odotamme Jumalan tarttuvan asioiden kulkuun ja Hänen parantavan isän kunniaksensa...
- Tytär
Rukouspyyntö, lapsilleni parantumista vaivoistaan, etteivät tarvitsisi enää lääkitystä ja siunausta heille koulutyöhön ja esikouluun, varjelusta kiusaamisilta ja hyviä ystäviä, myös esikoululaiselle kaveria, joka menisi samaan kouluun syksyllä.
- Perheen äiti
Pyydän rukousta Ullan puolesta. Hän on sairaalassa, syöpä on levinnyt ja lääkärit eivät ole antaneet toivoa paranemisesta. Pyydän, jos mahdollista, että Herra voisi tehdä ihmeen hänen kohdallaan ja että hän saisi tulla sisälle pelastukseen, ellei vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisesti. Kiitos rukouksestanne.
- Sinikka
Itselleni fyysisesti Jumalan parantavaa voimallista kosketusta. Että Jumala tekisi ihmeen ja parantaisi minun kaikki fyysiset sairauteni.
Aviopuolisoa itselleni, Jumalan tarkoittamaa aviopuolisoa. Pääni paranemista Jeesuksen nimessä ja veressä pyydän. Itselleni Jumalan tarkoittamaa ansiotyöpaikkaa, jossa mun on hyvä olla.
- Raikuli
Pyydän rukousta, että rytmihäiriöni parantuisivat eivätkä olisi vaarallisia. Kiitos Jeesus, että kuulet rukoukset ja autat. Varjele myös 2,5-kuukautinen vauvamme viruksilta.- Sirpa
Pyydän esirukousta J-P:n, J:n ja lapsen puolesta. Perheessä on äärettömän suuri kriisi menossa ja perhe on hajoamassa. J-P:n äiti pyysi esirukousta, koska poika on aivan nääntymispisteessä tilanteesta. Äiti pelkää myös väkivallan mahdollisuutta kärjistyneessä tilanteessa. Rukoillaan Herran puuttumista asiaan ja että nuoret löytäisivät elävän Vapahtajan ja auttajan. Ja myös äiti tulisi uskoon. Kiitos Herralle!- Riitta
Rukoilkaa että löytäisin työtä, ja ghanalainen tyttöystäväni antaisi minulle anteeksi, ja ottaisi minuun yhteyttä pian, kiitos Jeesukselle ja rukoilijoille.- Kari
Pahin on kun perhe ei oloissa, vaikka olisi vaatimukset vapaa-aikaa ja pahinta Herran. Jumalan. Suhteen, siis asiaa esillä Jeesus ystäville ihmeitä merkkejä kokea vajaaperheemme. - Seppo
L. on todella ilkeä ja pureva minua kohtaan. Kaivelee kaikkia tekemääni ja nostaa hirveän metelin milloin mistäkin. Olen ollut häntä kohtaan hyvin sovitteleva ja anteeksiantava. Olen rukoillut hänen puolestaan.
Työyhteisössämme on muutenkin ilmapiiri ollut rankka. Pyydän, että Jeesus pitää L:sta lujasti kiinni. Pyydän itselleni edelleenkin voimaa kestää. Jouluna valvomme kaksikin yötä yhdessä. Minulla on joululahjakin hänelle. Sydämeni vuotaa välillä verta. Hän ei ymmärrä, mitä hän tekee.
Että välttyisin myyräkuumeelta! Siivosin varastoa ja saatoin altistua hiiren ja myyrän pölylle. Auta, Jeesus. Auta ! Herra armahda minua!- Loviisa
Olen ulkomaanmatkalla. Kiitän Jeesuksen läsnäolosta, rauhasta ja johdatuksesta tähän asti ja pyydän siunausta kaikille ihmisille, joita vielä tapaan, sekä oikeita sanoja, mitä sanoa heille ja erityisesti kahteen tärkeään tilanteeseen täällä.
Pyydän Sinulta Herrani, auta minua saamaan oma terveyteni ja painon hallintani kohdalleen.
Tiedän sen olevan sinulle mahdollista, koska vastasit edelliseen rukouspyyntööni. Pyytämäni asiat laitoit kohdalleen ja toit uusia asioita elämääni. Monin kerroin enemmän hyvää annoit, mitä pyysin.
Rukouspyyntö omasta puolestani että parannun ahdistuneisuudesta, jännittyneisyydestä, levottomuudesta, paniikista jne.- Helinä
Hei,
minulla on yksi somalialainen muslimiystävä, joka pyysi minulta apua. Hänellä on aivoissa jonkinlaista luun liikakasvua ja se aiheuttaa sen, että hänellä on pää jatkuvasti tosi kipeä. Lääkärit eivät voi häntä auttaa, koska leikkaus olisi liian riski ja mitkään kipulääkkeetkään eivät kuulemma auta. Hän alkaa olla jo epätoivoinen.Kiitos, että rukoilette hänen parantumisen puolesta ja myös, että hän löytäisi totuuden ja pelastuisi Jeesuksessa Kristuksessa.
Myös minun puolesta voisi rukoilla. Minulla on jatkuvia migreenipäänsärkyjä, jotka alkoivat viime vuonna. Sitä ennen minulla ei koskaan ollut migreeniä.
Kiitos!
Jeesuksen Kristuksen nimessä.
- Pekka
Olen hyvin seurattu työssä uskoni vuoksi. Suurennuslasin alla. Yritän parhaani. Ahkeroin ja yritän parhaani. Koulutus on hyvä. Asemani on hyvä. --Uskovaisuuteni vuoksi painetaan välillä. Ja raittiuteni vuoksi. Olen mielestäni hyvin kohtelias ja joviaali.
Eilen tuli tehtäväksi panna rokotteita koneelle. oHJE EI ANTANUT ADEKVAATTIA NIMEÄ. Se on antoi vain Influvac jne. Todellisuudessa aine oli Fluarix. Ilmeisesti ne on hyvin samanlaisia. Työtoveri sanoi, että ohjetta pitää noudattaa. Se antoi vain tuon toisen nimen. pelkään, että tästä tulee hirveä juttu. Mitä minun nyt pitää tehdä. Jeesus auta? Anna Herra viisaus. Auta!
Muutenkin työssä on ollut hirveä henkivaltojen taistelu. --Yksi kuoleva antoi elämänsä Jeesukselle päivää ennen kuolemaansa. Heräsi tajuttomuudesta ja alkoi puhua. En voinut kuin rukoilla. Hymy levisi kasvoilleen. Omainenkin valaistui. Työtoverit ihmettelivät miehen ja omaisen olemusta. Jeesus sen teki. En uskaltanut kertoa. Uskonvastaisuus on kovaa meillä. Jeesus muuta minuakin Auta!
- maalaismummu
Herra rakas, luo minulle uusia hampaita menetettyjän tilalle!- Ilona
Rukouspyyntö erään perheen puolesta, jolla äidillä paljon sairautta, tulehduksia, töistä poissaoloja ym. Rukouspyyntö, että talossa ei olisi hometta. Jumalan apua kaikille perheenjäsenille. Myös isoäidin polvet todella kipeät ja usein rintakipuja. - Lähimmäinen
Jeesus kutsu Tuula-Annelia! Kutsu! Pelasta hänet. Muuta minuakin. Anna viisaus. Ohjaa suuni. Auta Jeesus, kun on vaiva. Työpäiväkin edessä. Miten jaksan? Auta! Kiitos Jeesus. Jään käsiisi. - Soile
Voisiko joku rukoilla, että pääsen mieheni kanssa eroon päihteistä!
Pyydän terveyttä, sillä en haluaisi leikkaukseen. Saanko terveen jalan joululahjaksi.
- Satu
Esirukouspyyntö 30.11.11
Kiitos Jeesus Kristus siitä, että YLE:n uutisissa käsiteltiin ihan kauniisti kristinuskoa pariinkin kertaan tänään.. aamen.
Herra auta Eurooppaa ja maailmaa tässä tulevassa talouskriisissä ja myös Suomea ja sen lähivientimaita näissä.. aamen.
Siunaa Herra omaisuuskansaasi Israelia. Aamen. Ja minua myös. Anna Herra kansainväliselle yhteisölle anteeksi, että se kääntyi Israelia vastaan viime rauhanneuvottelukierroksella sekä salli heidän tehdä parannuksen tästä. Kiitos Herra näistä, ja aamen.
Missä viipyy Herra se Suomen köyhimmille vaaleissa ja tämän hetkisessä hallitusohjelmassa luvattu 100 euroa vuoden 2012 alussa.. laitathan Herra sen toimeen jo. Kiitos sinulle. Ja estä se, ettei sitä vaan vedetä pois huonoon taloussuhdanteeseen tai muihin syihin vedoten. Tee siitä lakiehdotuksesta lupauksien sisällä hyvä ja täydellinen sekä paras näissä olosuhteissa kaikille osapuolille. Aamen. Kiitos tästä Herra!!
Herra voisitko järjestää eduskuntaan jonkun rukouspiirin, raamattupiirin ja kristillistä hengellistä toimintaa useampia. Vahvistaa Pyhällä Hengelläsi niitä kristittyjä, jotka siellä jo tätä tekevät, jos jo tekevät.. aamen.
Varmaan on jo niin rakas Jumalani, Herra Jeesus Kristus, että Suomesta lähtee miljoonia-miljardeja muihin maihin omistajille ilman veronmaksua Suomeen ja Suomeen varmaan tulee myöskin samankaltaisia summia muista maista ilman veronmaksua kotimaahan. Autat Herra finanssisektoria tutkimaan ja poistamaan epäoikeudenmukaiset tulonsiirrot muutenkin kansakuntien välillä. Autathan myös taistelussa varjo- ja harmaataloutta vastaan sekä estäthän 3. maiden epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä vauraampien maiden taholta. Aamen.
Kiitos Herra Jeesus Kristus näistä ja aamen!
Minulla on kauhea pelko , että sähköpostini olisivat levinneet vääriin käsiin. Sille pelolleni ei ole oikein selitystä. Poikani tulee joskus viikkojen päästä. Hän lupasi tarkistaa selaimen. Selaimessa on jotain kyselyjä ollut. Olen henkisesti hyvin heikko. Pelokas ihminen. Olen saanut paljon siunausta netin välityksellä. Olen saanut käsittämätöntä apua työhöni. Työni on vaativaa. Olen selvinnyt. Jeesus on auttanut. Huudan Jeesusta apuun nyt täydellä suulla, että tämä sähköpostiasia menisi turvallisesti.
Haluan siunata työtänne.- Soile
Tahdon täysin irtipäästä, mitä sitten sisältyy vesikatto-välikattotilaan, erilaisista Lusiferin vallassa olevaisista, esim..................... jouduttaa poistaa keskuudestamme, yhteydestämme, sanassa sanotaan? Lusiferin vallasta!- Seppo
Ihmettelen pahojen asioiden liikehtiä suhteeni ja niin moni ihminenkin on suhteeni, olisinko selvittämättömissä selitettävissä, selitettyjä Herraa. Jumalaa. Valvoisin todettuani kriittisen 85, 58 ikäisenä yhteyttä, valvomisen armahtaja, armahda, johdatuksessa Jeesus puolestamme n. 7 miljardia ihmistä.
- Seppo
Pyydän, että Jeesus auttaisi! Taasko! Olen aina sekava, kun tulee infektio. Kauhean pelokas ja sekava. Nyt on lisäksi työssä tosi vaativaa. Riitoja. Olen ilmeisesti hyvin kadehdittu, kun nautin työstäni.
Jeesus auta! ---Siunaa työtovereitani. Pelasta! Anna vahva herätys vielä! Kutsu, Jeesus kutsu! Paranna poskiontelotulehdukseni ilman antibioottia, jos se on Herran tahto. Näen painajaisia. Olen kokenut aikoinaan hyvin kovia työelämässä. Muistot työntyy mieleen.
Pyydän ihanaa joulua! Tervettä joulua, jos se on Herran tahto. Auta! Hoosianna! Hoosianna! Kiitos tuestanne. Siunausta työllenne! - Soile
Jumala siunaa avioliittomme ja hääpäivämme sekä auta vaikeassa hengellisessä tehtävässä.
- Sisar
Ylistyksemme ja Kiitoksemme? Herra! Jumala! Kiitos kaikille Jumalan Lapsiksi kokeville, pyyntöni puitteissa esitettynä ja paljon Raamatun ilmestymistä tosiaihein keskellemme Jumalaa ja Pyhää Henkeä.- Seppo
Lapsilleni ja sisaruksilleni perheineen pelastusta ja parantumista, myös äidilleni parantumista ja uskoontuloa, on huonossa kunnossa.
Esirukouspyyntö nuoren aviomiehen puolesta, joka on luopunut uskostaan, että uudistuisi. Ja voimia nuorelle vaimolle kulkea rinnalla.- Miittu
13-vuotias tyttäremme pyytää rukousta 15-vuotiaan kaverinsa Hetan puolesta, joka kuuntelee black metal musiikkia ja ihailee paholaista. Vapauta Jeesus Heta ja pelasta tämä entinen pyhäkoululaisemme.
Pyydän esirukousta tyttäreni kahdelle lapselle 3v ja 10 kk, että saisivat rauhallisen yöunen, tyttäreni väsymyksestä jo aivan uupunut ja pahoinvoiva. Koko perheelle Jumalan antamaa apua. Kiitoksella "äiti-mummi"- Tellervo
Pyydämmekö Jumalaa. Pyhää Henkeä ilmaisemaan totuus Jeesus Kristus ilmiöstä Euroopassa ja muissa maissa, ihmeitä ja merkkejä. "Kysyn Jeesuksesta, oletko Jeesus koskaan ollut Torinossa Pyhän Johanneksen Katedraalissa säilytettävässä kankaassa?"- Seppo
Että Jeesus pitäisi lujasti kiinni Tar.P:sta , Leenasta, Hann K:sta, minusta ja jokaisesta. Että tulisi herätys.
Että Jeesus saisi ilmestyä väkevästi osastollamme.
Jeesus anna rauha, lujuus, ilo, menestys!
- Hoitaja
Pyydän esirukousta puolestani, että Jeesus parantaa masennuksesta, ahdistuneisuudesta, paniikista jne.- Äiti
Haluan rukousapua monen asian puolesta:
1. Poikani saisi armeijan käytyä turvallisesti. Toivon hänen pysyvän terveenä ja saavan hyvän opiskelupaikan.
2. Tyttäreni ja hänen miesystävänsä menestyisivät työssä ja opinnoissa. Toivon siunausta heidän parisuhteelle.
3. Onnistuisin työssäni hyvin ja saisin opiskella vähän lisää. Toivon perheen talouden pysyvän hyvänä.
Rukouaihe Katja. Työtoveri. Että saisin viisauden olla hänen työtoverinsa Herran tahdon mukaan. Vihollinen hyökkää hänen kauttaan rajusti. Herra muuta minuakin. --- Ei mitään ulkoista ristiriitaa. Jeesus auta!
Kiitän, että olen saanut itsehillintää syömisessä. Jumala on muuttanut minua käsittämättömällä tavalla. Paranenko sittenkin! Heitin jo toivoni.
Että Jeesus auttaisi minua heikkoa viemään viestiä Kristuksesta!- Tiina
Perheen joulunviettoon johdatusta ja pyhyyttä. Uudenvuodenjuhlintaan varjelua (ei uskoville lähinnä omaisten hengellistä heräämistä ilman että mitään pahaa täytyy tapahtua).- Helinä
n. 50-vuotiaan naisen puolesta joka 5 v. sitten syksyllä menetti äkillisesti nuoremman poikansa. Siitä ei ole eheytynyt lainkaan, joka syksy alkaa uusi entistä pahempi "kierros" - kuolinpäivä, joulu, pojan syntymäpäivä, jne. Nyt hänellä on jokin sairaus joka vie veriarvot todella huonoiksi. Hän syö kyllä hyvin, mutta se ei auta. Rukoilkaa hänen, puolison ja elossa olevan pojan puolesta. - Mimmi
Pyytäisin esirukousta yrityksen talousasioissa. Pelastumista ja omistamisen harhasta vapautumista yhtiökumppanille. Kiitos ostajaehdokkaista.
- ML
Odotan adoptiolasta ulkomailta. Rukoillaan Jumalan apua,että asiat edistyisivät ja että Hän itse johdattaisi ja valitsisi sen lapsen, jonka on tarkoittanut tähän kotiin.
- Johanna
Rukoillaan että Jumala antaisi minulle pian oman perheen ja rakastavan, uskovan puolison. Kiitos Jeesus johdatuksesta!- Anne
Rukouspyyntö perheeni puolesta, että Jumala kohtaa ja vahvistaa! Kiitos Jeesus!- Krisse
Nyt, kun pystyn syömään kurinalaisemmin --hyvinkin tasapainoisesti ---nyt olen alkanut puhumaan kuin papupata. Oi, Jeesus auta. Pyydetään ,että Jeesus auttaa--panee Vartijan suulleni. En rumia puhu, mutta puhun joutavia--turhanpäiväisiä. En muita morkkaa jne. -Jeesus auta!
- Loviisa
Pyytäisin rukoilemaan kurkkuni puolesta. Kiitos Jeesus että saan luovuttaa tämän asian nyt kokonaan sinulle. Kiitos että parannat.
- Mie
Esirukous että saisi kodin järjestykseen ja siistiksi. Esirukousaihe että mies alkaisi tehdä arjen kotitöitä. Avioliittomme tosi huonossa jamassa. Esirukousaihe että taloyhtiön isännöitsijä tekisi parannuksen.
- Susanna
Olen yrittänyt olla uskossa "hampaat irvessä" ja kynsin ja hampain pitänyt kiinni siitä lupauksesta että Jeesukselle kelpaa kaikki, se huonoinkin eli minä. Mikään ei kuitenkaan tunnu auttavan, teen mitä tahansa kaikki menee pieleen.
Olenkin miettinyt että olenkohan minä jo niin paatunut ja luopio ihminen että Jumala on kertakaikkiaan jättänyt minut.
Rukoilkaa jos vielä taivas vastaisi: työpaikan, taloudellisen tilanteen, avioliiton ja kaiken muunkin puolesta.
- Toivoo nimimerkki Heikki Hurstin jonosta pois pääsemiseksi
Hei!
Pyytäkää, että HERRA tekee Laurin terveeksi. Luvattu vain viikko elinaikaa (syöpä).
Perhe tarvitsee Isän ja vaimo aviomiehen.
Kiitos, kiitos, kiitos!
- Marjatta
Rukous ja olojen paraneminen, paraneminen kansalainen, opimme Jeesus tunnistamaaan äänesi, on merkittävää ja siunaathan, jottei meiltä mitään puutu, olisiko asiointia Jumala. Pyhä Henki. Oikein asuminen kysyä Herralta Jumalalta?- Seppo
Jumalan hoidella perheemme, asioisimme Elämää, saattelee ihmeissä ja merkeissä Jeesus Kristus, me lahjaa oleskellen.
- Seppo
Pyydän esirukousta, että kestäisin työilmapiirimme kireyden ja toran. Tykkään työstäni paljon. Nautin siitä. Jeesus on antanut minulle käsittämättömän voiman haasteelliseen hoitotyöhöni. Työ on minulle Herran Lahja. -- Työilmapiirissä vaan on muutoksia. Ehkä Vihollinen hyökkää voimalla. Pyydän Jumalan runsasta siunausta työtovereilleni. Pelastusta. Itselleni kestokykyä. Viisautta. Taidollisuutta. Valtavaa sietokykyä.
- Loviisa
Esirukouspyyntö
Tarvittais Herra uus raamatunkäännös Suomeen, jonka kaikki seurakunnat voisivat hyväksyä.. Siunaa Herra Rahkosen Pavea, jolla ilmeisesti jokin tällainen projekti on jo meneillään. Anna Herra hänelle armoasi, neuvoasi, opastustasi, varat, resurssit ja kaikki tarvittavat yhteistyökumppanit, mikäli tämä raamatunkäännöstyö on sinun tahtosi ja voisi toteuttaa uuden raamatunkäännöksen tarpeen kristikunnassamme.., Herra Jeesus Kristus.. aamen.
Anna Herra Jeesus Kristus Pyhän Henkesi kautta Sailaksen ja Tiitisen tulla sieltä eduskunnasta uskoon.. Anna heille armoasi, kuin myös eduskunnan puheenjohtajalle.. ja kaikki kansanedustajat myös.. aamen.
Herra anna pääministerin ja valtiovarainministerin tulla kunnolla uskoon, jos se on sinun tahtosi, kuin nyt ovat vain niin kun vähän siihen suuntaan kallellaan.. Laitetaan tähän pyyntöön vielä kaikki presidentinvaalin 2012 ehdokkaat, mikäli se vain olisi sinun tahtosi, että tulisivat uskoon.. aamen.
Nyt ei Herra tarvittais enää lisää kuluja, tarvittais lisää varoja.. aamen.
Siunaathan Herra Jeesus Kristus näissä 2012 presidentinvaaleissa käytävät keskustelut.. aamen.
Siunaa Herra erään seurustelevan parin avioliittoaikeet.. mikäli se on sinun tahtosi. Ja niille ihmisille siinä ympärillä, anna heille armoasi ja tietoa tästä. Aamen.
Siunaa Herra Suomen kansaa ja sen tiedotusvälineitä. Siunaa Herra Israelia ja opeta meitä suomalaisia siunaamaan heitä. Aamen.
Anna armoasi tähän päivään ja kaikkiin tuleviin.. aamen.
Herra joudu jo!Jeesus anna Pyhä Henki kirkastamaan Sinua meille kaikille perheemme jäsenille. Lopeta Herra kärsimys, jouduta lupauksesi täytäntöä. Anna uskon lahja niille, joilla sitä ei ole. Ilmesty Herra väkevänä.
- Tiina
Att JESUS,GUDS son har frälst mig och förlåtit mig alla mina synder.- Stig
Viime viikolla saimme tietää, että rakas mieheni sairastaa laajalle levinnyttä imusolmukesyöpää mitä todennäköisimmin. Luuydinnäyte on otettu ja 8.11 poistetaan yksi imusolmuke tutkimuksia varten. Rukoilettehan kanssani, että tämä olisi väärä hälytys tai/ja että Jeesus parantaa ja tämän kaiken myötä ilmestyy elämässämme, niin että Hänen koko täydellisnen tahtonsa meissä saa tapahtua!
- Leila
Pyydän esirukousta tyttäreni ja hänen pienen poikansa puolesta, että hän saisi huoltajuuden. Lapsen isä ei pysty huolehtimaan pojasta, mutta ei halua luopua lapsen huoltajuudesta. Hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, rahat menee joutaviiin ostoksiin ja laskut jää maksamatta.- Anja
Olisi minulle Herralta. Jumalalta. Mitä minulle, olemme perheenä moninaisissa, Jeesus kykenit kuolleista herättämään, niin mitä perheemme keskellä mailmantaloudessa, Wall Street.
Rukouspyyntö mielenterveyteni parantumisen puolesta, minulla on isäni hahmo päässäni. Akin ja minun suhteen puolesta, Akin selän parantumisen ja uskoontulon puolesta + univaikeudet, poikani asian puolesta. Kiitos.
Jumalan siunausta ja varjelusta elämääni. Jeesus selvitä elämäni solmut, siunaa kaikkia niitä jotka pahaa minulle haluavat ja Jeesus siunaa myös Kaukoa, Heidiä, Markusta, Mikkoa, Samulia, Karia, Minnaa, Maarittia, Mimmiä ja perhettäni, että saisivat tulla uskoon Jeesuksen nimessä.
Pyydän esirukousta miesystävälleni. Tuntuu, että hän ei ota mua kauheasti huomioon. Juoksee baareissa aina kun joku vaan pyytää. Tuntuu välillä, että se on sille tärkeämpää kuin viettää aikaa mun kanssa. Hän ei pidä lupauksiaan myöskään. Jos sovitaan jotain niin sovitut asiat jää kun hän menee baariin. Hänellä on myös naispuolinen ystävä jonka hän on tuntenut vuosia. Sanoo, että he ovat vain ystäviä, mutta en jaksa uskoa siihen. Tämä nainen soittaa miehelle usein ja pyytelee baariin ja olen nähnyt kun hän on yrittänyt lähennellä miesystävääni. Toivon, että mies ottaisi mua enemmän huomioon ja vähentäisi baarissa juoksemista ja pitäisi kiinni lupauksistaan. Meillä on ollut vaikeaa ja väärinkäsityksiä ja ongelmia on ollut paljon koska emme ole puhuneet asioista. Toivon molemmille myös siihen rohkeutta, että pystyisimme keskustelemaan kaikesta avoimesti.
Olen hirveän ahdistunut. Syön ahdistukseeni kuin mielipuoli. Painoni on ennestäänkin korkea. En millään pysty lopettamaan syömistä. Jatkuvasti on nälkä. Olen kuin riivattu. Jeesus auta! -- Haluaisin alkaa uuden raittiin elämän. En tiedä, miten pitäisi syödä. Mekanismini on ihan sekaisin. Huudan Jeesusta apuun, että pystyisin päinvastoin laihduttamaan -- ja pysyvästi laihduttamaan. Olen ihan rappiolla ruoan suhteen.- Soile
Pyydän rukoilemaan 45v mieheni puolesta,ettei hänellä olisi syöpää. Oireet sopivat leukemiaan/imusolmukesyöpään. Keskiviikkona saamme tietää kokeiden tuloksista. Mieheni on aina pelännyt syöpää, koska ympärillä sitä on nähnyt niin paljon. Samalla pyydän esirukousta iäkkään, kovin heikkona olevan äitini puolesta, että Jeesus ottaisi kivut pois ja parantaisi peräpukamat. Kiitos Isälle, joka tietää kaikki, Jeesuksen nimessä.- Leila
Itselleni terveyttä. Kuumeilun loppumista. Vointini vahvistumista. Parisuhteen puolesta. Jumalan johdatusta ja varjelusta parisuhteeseen. Jumalan johdatusta ja siunausta kihlaus- ja avioliittoaikeille. Avointa luotettavaa kommunikointia parisuhteeseen. Uskonlahjaa J:lle. Jeesuksen veren voittovoiman julistusta J:n elämän ylle. Tupakan ja alkoholin kahleitten kirpoamista J:n elämästä Jeesuksen nimessä.- Isäni apu
Vesikatto-välikatto asian suhteen päästä perhe, Jumala. Pyhä Henki koskettaa. Asioin poliisilla ja sosiaali isännöitsijällä. Rukoilemmeko Jeesus niin, asioissa, Taimi ja pojat. Seppo. Veikko. Pelastumisemme ja Parantumisemme!
Pyydämme esirukousta Alinan synnytyksen puolesta! Jeesus auta, suojele ja varjele vauva ja äiti.- Täti
Syöpäpotilas, jolla on leikkaushaava. Paraneminen? Että Jeesus laskisi kätensä haavan päälle ja potilaan päälle ja omaisten päälle. Että koko perhekunta tulisi tuntemaan Jeesuksen. Että Jeesus ilmestyisi.
Kuoleva isä ja hänen uupuva tyttärensä. Että Jeesus ilmestyisi väkevästi tässä perheessä.
Kaikki työni. On viisi työvuoroa edessä. Oma voimani ei riitä. Että Jeesus hoitaisi potilaitani. Että Jeesus pelastaisi Marinan ja Soile R:n. Ylistys Kristukselle!
- Soile
Varjele Jeesus turhilta toiveilta ja vie lepoon todellisessa toivossasi ja uskossa, luottamuksessa ja rakkaudessa. Siunaa uskollisuus ja anna nähdä Sinun ihmeitäsi, kun on oltu uskollisia vähässä... Kiitos, kiitos, että usko muuttuu näkemiseksi.- Minä tässä
Nuorehkon henkilön puolesta, että Herra vaikuttaa tahtomista ja tekemistä ottaa vastaa hoidon myönteisellä tavalla ja uudistaa uskossa ja luottamuksessa myös läheiset. Kiitos.
Paranna ja siunaa ystävä tahdossasi Jeesus, puhdista sydän uskolla ja suorista kaita tie hänen eteensä. Anna rakkaus, ilo ja rauha sydämeen, luottamus Jeesus Sinuun. Uudista työsi ja tekosi meissä molemmissa. Kiitos rakkaudestasi.- Rakastava
Kipuilen todella yksinäisyyden syövereissä; kaipaan rinnallakulkijaa, sielunveljeä ja olenkin pyytänyt Herralta vastausta n. vuoden eroni jälkeen jo kauan, mielestäni.
Tiedän, ne kaikki pyynnöt ja anomiset on kuultu, kuitenkin pyydän rukoustukea tähän!
Kiitos Jeesus, että vastaus on tulossa jo!
Kiitos, että estät väärät tiet ja valinnat Kiitos huolenpidostasi kaikille rakkailleni, myös minulle! Nimessäsi aamen!
- Leila-sisko
Kiitos Jeesus, että vapautat veljeni vihan kahleista. Hän on ollut elämän eri vaiheissa kiusauksen uhri ja nyt katkeruus on saanut vallan; Kiitos Jeesus kun vapautat hänet!
Siunaa myös poikaamme, joka on alakoululainen ja joutuu usein kahnauksiin tulisen luonteensa kanssa!
Kiitos ja Ylistys sinulle Kristus, että olet Herrojen Herra ja sinulle kaikki on mahdollista!- Mary
Rukoiletteko minua kuulemaan Jumalan Pojan ääntä ja perheemmekin.- Seppo
Jeesus, anna enkelisi auttamaan ja palvelemaan poikani perheessä. Pienet lapset kaipaavat turvaa ja hoivaa, vanhemmilla voimavarat vähissä. Ilmesty koko perheelle, vapahda orjuuttavista henkivalloista.
Itselleni parantumista loppuun palamisesta. Jeesus, anna heille rakastavia auttajia. Aamen.- Annette
Olinko tuhon saavuttaa? Sain lisää aikaa, pelastautua, Etelä-Ruotsissa, armahda alkoholin vaikuttaman parantua. Yksinäisen. Kiitos Jumalalle Turussa 2006 palveluksesta, jotten ottanut viimeistä keikkaani Kappelskär, Turun satamassa vakavan varoituksen antaneille, Ylistettävän Isä. Jumala. Palvelusta.
- Johannes
Jumala, anna perheellemme turvapaikat.- Sisar
Kiitos sielunhoidosta ja rukouksesta viime lauantaina. Nyt tilanne taas yksinäisyyden syövereissä oloa, taloudellista ahdinkoa ym.
Kiitos kirkkahista syksyn synkän hetkistä kuitenkin Isälle, kiitos että Hän johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen ja estää väärät, omantahdon tiet!
Pyydän Isältä, että saisin jotain virkistystä elämääni ja sitä, että saisin olla Hänen käytössään! Kiitos, aamen.- Leila
Rukoillaan ystäväni puolesta. Hänellä on aikaisemmin leikattu syöpä hyvin laajalta alueelta ja hän sai terveen paperit. Nyt syöpä on siirtynyt vatsan alueelta käsivarsien ihoon. Toisen käsivarren taitteesta ollut syöpäsolukko poistettiin. Toista hän ei ilmeisesti aio enää operoida hyvin hankalan leikkauksen ja kivun vuoksi. Rukoillaan ystävälleni Taivaallisen Lääkärin parantavaa leikkausta, mikäli terveeksi tuleminen on Hänen tahtonsa.- ST
Poikani puolesta, 30v, kiitos Jeesus hänestä, suojele ja varjele hänet tulevalla viikolla. Vapauta alkoholin ja nikotiinin kahleesta. Anna vastenmielisyys noihin aineisiin. Kiitos että koko perhekuntani pelastuu!!!! - Herran halpa palvelijatar
Jeesus, ajattele maamme parasta, anna onnettomuuden kohdattua lapsia Jumalan ilmestyä, enkeleidenkin ja vanhempien tunnustaa, jälkeenjääneisyys asioiden hoidossa, oikein meitä lapsiasi kohtaan!
- Seppo
Jeesus auta 14v tytärtä itsetunnossa, mun ja miehen avioliitossa (15v) paljon itsetunto-ongelmia, paranna.. auta, auta. - Maiju
Rukousaiheena Israel-matka lokakuun 23. päivä. Koneen vaihdon ja 10 tunnin yöllisen odottelun puolesta turkkilaisella lentoasemalla. Myös saapumisen puolesta Istanbulin kautta 28. lokakuuta.- Sirkkaleena
Kärsin voimakkaasta miestyyppisestä hiustenlähdösta. Herra auta!- Heli
Esirukouspyyntö 73-vuotiaan Raunin puolesta,että Jumala parantaisi hänet tahtonsa mukaan Jeesuksen nimessä ja veressä. Hänellä on aivokasvain.
- M.
Kiitos rakas Jeesus elämänkumppanista jonka lähetit luokseni. Toivoisin meille kovasti lasta ja tiedän asian ratkeavan niinkuin on tarkoitettu. Kiitos Jeesus, että saan kokea tämän rakkauden M:n taholta. Kiitos kun kuulet lapsitoiveeni. Kiitos täydellisestä terveydestä ja hyvästä työpaikasta. Kiitos teille rakkaat seurakuntalaiset vaativasta rukoustyöstänne ja siunausta syksyyn ja tulevaan talveen. Kiitos.
Pyydän, että rukoilette että Jeesus tulee elämääni. Tuntuu, etten saa itse yhteyttä Häneen.- Juha
Äitini kiusaaminen, vaivaaminen ja älyttäminen, sen sellaisen olisi aika päättyä ja Jeesus, ajathan äidistäni ulos vihollisesi, päästät enkelisi äitiä hakemaan!- Seppo
Pyydän esirukousta pitkään kovista selkäkivuista kärsineen uskovan miehen puolesta. Lääkärit eivät voi auttaa. Jumala voi! Rukoillaan.
Hei,
Pyydän jatkuvaa esirukousta perheeni puolesta. Vaimoni haluaa erota 25 yhteisvuoden jälkeen,hän ei rakasta minua eikä ole koskaan rakastunutkaan. Hän on rakastunut työkaveriinsa ja työkaveri häneen. Tilanne on jo jatkunut yli vuoden, mutta ratkaisua asiaan ei ole tullut. Meillä on 4 lasta. Poikamme on sairastellut syntymästä saakka. Työelämässä minulla on suuria vaikeuksia, tarvitsen johdatusta.
1. Kiitos Jeesus, että pelastat vaimoni ja annat hänelle täydellisen mielenmuutoksen.
2. Kiitos Jeesus terveestä pojasta. Kiitos, että lapsemme saa löytää sinut Jeesus pelastajana.
3. Kiitos Jeesus, että annat rakkauden avioliittoomme ja meille yhteisen palvelutehtävän.
4. Kiitos Jeesus, että ohjaat minut oikealle tielle ja uudistat minun uskonelämäni.
Sydämen täyteinen kiitos rukoustuesta! Syysterveisin, veljenne
Jumalan Hengen johdatusta asunnon ja paikkakunnan valinnassa. Kiitos ja siunausta esirukoilijoille.- Kaarina
Kun en itse voi enempää, niin mitä Jumala. Herra voisi, rukouspyyntöä rukoilla Taimin puolesta. Amen
- Seppo
Herra, näet tilanteeni. Rahat on tiukilla. Laskut pitäisi maksaa, ruokaa ostaa ja autokin pitäisi saada myytyä ja vaihdettua perheelleni sopivampaa autoon.
Kunpa saisin myytyä niitä juttuja, joita olen laittanut myyntiin ja mitä olen itse käsilläni tehnyt.
Herra, auta perhettäni selviää tämän vaikean jakson yli.- Sari
Pyydän esirukousta että rinnassani ei olisi rintasyöpää.- Pia
RUKOUSPYYNTÖ
VAIKEAN A J A N J A K S O N JOHDOSTA PERHEESSÄMME ETTÄ JUMALA
A U T T A I S I P A R A N T A I S I P E L A S T A I S I JA VAHVISTAISI.
kiitos avusta KAARINA
Olen tavannut uskovan miehen, joka asuu kaukana L:rannassa täältä länsi-uudeltamaalta. Olen kauan pyytänyt Herralta kumppania elämänmatkalle ja pettynyt monta kertaa ennen tätä.
Nyt pyydän vain Jumalan johdatuksessa olemista, etten kulkisi taas oman tahdon tiellä: Auta Jeesus ja vahvista, jos tämä on sinun tahtosi meille! Kiitos, aamen.
Siunaa myös Jaakkoa ja vahvista uskossa ja toivossa. AAMEN.
- Leila-sisko
Pyydän rukousta erään tuttavani puolesta. Hänen vaimonsa panettelee lapsilleen, tuttavilleen ym. miestään. Hän käyttää kaikki keinot saadakseen miehensä umpikujaan. Toivon rukoiltavan tuttavalleni voimia selviytyä tuosta taakasta, minkä panettelija on saanut aikaiseksi. Toivon hänelle myös menestystä, lämpimiä ihmissuhteita ja kannustusta.
Asioisin Jumalan Palvelusta, Jumala. Pyhä Henki! Auttamaan 85:n vuoden ikäistä, Taivasten Valtakunta! Jeesus Kristus oikein! Osassani on päästä Turvakalliolle! Minun Lippuni on Ikiaikojen Jumala!- Simson
Jeesus en jaksa enää. Olen täysin loppu ja masentunut. Herra rakas älä jätä minua.
Jeesus Sinä tiedät tilanteeni.
Herra rakas auta, Herra rakas auta!
Jeesus auta- en jaksa
Katson katsastan varallisuus ja omaisuus, maaomaisuus yksityisyyttä, valtionmailla tunnustan vapaa-aikaa synnissä eläen, Herra armahda tilassa olevaa äitiäni ja veljeä ja minua, kaupunkimme asunnoissa ja yksityisyydessä, seurakunnassa, auta omalle maatilalle, niin edessäpäin Hyvä Jumala. Herra!
- Simson
Pyytäisin apua verenpaineeseen ja raskaaseen oloon sekä alkoholiongelmaan.
Ja toivoisin että Jeesus tulisi sydämeeni.- Hannu
Kiitos jos rukoilette veljeni puolesta: hänen suhteensa on mennyt poikki avopuolisoon, joka odottaa yhteistä lasta heille ja veljeni on voimakkaan vihan vallassa tullessaan petetyksi suhteessa. Rukoillaan, että Jeesus vapauttaisi vihasta, armahtaisi itsetuholta ja parantaisi koko "perheen". KIITOS! Vain Jeesus voi auttaa!- Mari
Pyydän rukousta vaikean tilanteeni vuoksi. Sairastuin reilu vuosi sitten kilpirauhasen häiriöön ja tämä on aiheuttanut paljon oireita minulle, jotka mm.vaikuttavat työntekooni. Sain kuitenkin ihmeen kautta uuden työpaikan, mutta pelkään, pystynkö työtä tekemään, jos en parane ja oireet poistu. Uskon kuitenkin, että Jumala voi minut parantaa ja poistaa kaikki oireet ja pyydän siihen rukousta!
Pyydän rukousta myös minun ja kihlattuni tilanteeseen, olemme aivan umpikujassa suhteessamme. Olemme eroamispisteessä, mutta itse koen, ettei se olisi kuitenkaan oikea ratkaisu, vaan että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Kihlattuni ei ole vielä uskossa, mutta koen hänen käyvän vahvasti taistelua tällä hetkellä. Pyydän suurta rukousta tilanteemme puolesta, koska tarvitsemme vastauksia pikaisesti!
- Marilee
Rukousaihe mielenterveyteni parantumisen puolesta, minulla on isäni hahmo päässäni. Kiitos.- Anne
Jeesus auta moninaisissa vatsavaivoissa, leikkaus ym..
Jeesus sinä tiedät kaikki elämäni ja haaveeni, toiveeni, pelkoni.
Huoli lapsista, suvusta, läheisistä. Jeesus pelasta heidät.
Tarvitsemme halvemman asunnon, kun rahat ei riitä.
Uskovaa puolisoa.
Tapahtukoon Sinun tahtosi Jeesus. Kiitos.- Yksinhuoltajaäiti
Minulla on sydänvaivoja ja veljeni ja ystäväni sairastavat muistisairautta. Lisäksi olen nuoruudessani vaikuttanut negatiivisesti erääseen henkilöön. Herra, auta meitä tekemään synnistä parannus, että voisit siunata ja parantaa.- Kaija
Jumala auta huumeriippuvaista poikaani irti aineista, pelasta hänet, auta!
AUTA HÄNEN PERHETTÄÄN AHDISTUKSESSA, AUTA MINUA, KUN EN JAKSA ENKÄ LÖYDÄ RATKAISUA, tilanne on paha, lopeta valheiden kierre ja tuo elämään rauha. Auta hädässä!
Pyydän esirukousta ja enkeleitä mukaan, sekä siunausta syksyn ylioppilaskirjoituksia varten. Edessä on ruotsi ja englanti, jotka ovat itselleni kaikkein vaikeimmat aineet. Kunpa saisi kieliin taitoa, että saisin kokeet lävitse. Muut aineet kirjoitettu jo hyvin viime keväänä. Kiitos!
- Syksyn kirjoittaja
Rukoiltaa minulle voimia, että osaisin käyttäytyä niinkuin Jeesukseen uskovan tulee. En ymmärrä, mikä saa minut joskus sanomaan kirosanoja ja muita inhottavia asioita, joita oikeasti en halua sanoa. Ihan kuin paholainen olisi silloin minussa. Tänään olin erikoisen inhottava puheissani ja olen itkenyt katumuksen kyyneleitä, mutta sieluni ei ole tyyntynyt vieläkään.- Anita
Pyydän esirukousta päihderiippuvaisen tuttavani Juhan puolesta. Herra, anna hänen päästä päihdekuntoutukseen ja saada taas ote elämästä, jotta hän löytäisi asunnon, pääsisi taas töihin ja selviäisi masennuksesta. Toivon hänelle huolenpitoa, siunausta ja johdatusta. Toivon myös, että hänen jo olemassa oleva uskonsa voimistuisi Herra SINUN avullasi. Suuri kiitos esirukoilijoille!- Huolestunut
Kiitos tässä parhaimmassa myrkyllisten aikojen jäädä, Herran rakkaus on unelmaa toteuttaa, parantaa ja vaikuttaa ....- SH
Rukoilisin kanssanne saada Jumala totta unelmaa, parantua tilassa, 2010 polkupyörällä kaatumisen seuraukset, vuosia salassa ja ilmi, Jumala Siunaa ja Armahtaa, myös Filmitähtiä ja Musiikintekijöitä! Elämää elämään. Jeesus sanoo? Vajaa perheemme asioida? Sukutausta.- Seppo
Pelasta Jeesus naapurini Jani, joka on kaikkien riippuvuuksien orja! Vain sinä voit auttaa!- Naapuri
Rukouspyyntö mielenterveyteni parantumisen puolesta, minulla on isäni hahmo päässäni ym. A:n ja minun suhteen puolesta, A:n selän parantumisen puolesta, synnynnäinen vika. Kiitos.
- Anne
Rakas Jeesus, johdata Sinun syvälliseen tuntemiseesi ja auta pääsemään yli näistä vaikeuksista elämässäni.
Vaikuta tahtomista ja tekemistä, auta yksinäisyydessä, masennuksessa ja riippuvuuksissa.
Johdata tahtosi mukaiseen uskovien yhteisöön - anna rohkeutta lähteä liikkeelle. Haluan antaa elämäni sinun käyttöösi Jeesus, jos niin tahdot. Kiitos, Herra!
Pyydän esirukousta pelihimosta kärsivän nuoren miehen puolesta. Hän on vakavassa vippikierteessä ja tästä kärsii koko perhe. Pelaaminen on vain pahentunut tämän vuoden aikana.- Äiti
Muistakaa rukouksin elämääni, että Jumala vahvistaisi ja kantaisi ja pitäisi huolta. Siunatkaa Markusta, Eliasta, Mikkoa, Heidiä, Minnaa, Maarittia, Mikkoa, Pakea ja Heikkiä, muistakaa myös rukouksin niitä ihmisiä, joiden kanssa olen eripurassa.- Simo
Rukoilkaa korvien ja kuulon puolesta. Kuulo huonona ja tinnittää kovin. Rukoilkaa että kuulo parantuu normaaliksi terveeksi aistiksi.
Haluaisin päästä pois nykyisestä työstäni, ja toivoisin löytäväni uuden työpaikan tai opiskelupaikan, kumpi sitten olisikin parempi vaihtoehto.
Kiitos!
Pyydän esirukousta asuntoasioiden, ystävän, opiskelujen, työn, oman taloudellisen tilanteen, läheisten puolesta. Kiitosaiheita. Kiitos teille!
- Hele
Esirukouspyyntö!Eeron ja Ilpon sekä heidän perheittensä puolesta, että Jumala auttaisi ja ennen kaikkea pelastaisi heidät, sekä Herra vahvistaisi Helmi-sisarta. Kiitos avusta,
- Sisar
Rukouspyyntö, että Jeesus vapauttaisi demonisesta henkivallasta, joka on aiheuttannut elämässäni todellisia ongelmia. Rukoilkaa että Jeesus antaisi anteeksi että uskoin ja kuuntelin sitä. Luulin sen olevan Jumalasta, mutta ei ollut, olen huomannut liian myöhään sen, mutta rukoilkaa että Jeesus vaputtaisi ja antaisi anteeksi että olen uskonnut siihen. Tiedän sen valheet ja muut asiat, mutta Jeesus voi vain armahtaa niin että ajaa sen pois kokonaan, sillä se on vielä paikallaan vaikka olen tunnistanut sen valheet joilla se tuli tuhoamaan elämääni. Kiitos, kun rukoilette, saan varmaan pian olla vapaa...- Laura
Auta Jeesus, pelasta hyvin sairas täti, anna elämänhalua! Paranna!
Pyydämme esirukousta, että Jeesus antaisi meille lapsen. Lapsi on Jumalan lahja! Herralle on kaikki mahdollista!
Kiitosaihe: Kiitos Jeesus meidän avioliitosta!
- Natalia
Rukousta tälle mun naapurille joka kuuden lapsen kanssa voi henkisesti todella pahoin. Jeesuksen otetta ja rukousta. Parantaisi mielen ongelmat. Valtavaa rukousta anon! - Petri
Pyydän edelleen esirukousta psykoosioireideni vuoksi. Minulla on antipsykoottinen lääkitys, mutta nyt siitä huolimatta on ilmennyt vakavia psykoottisia oireita, ja olen lähellä menettää todellisuudentajuni! Mieleeni tunkee harhaisia ajatuksia, olen voinut ne vielä torjua mutta kauanko jaksan sitä, en tiedä. Jeesus, vetoan Pyhään Nimeesi, älä anna minun seota! Kiitän esirukouksesta teitä rukoilijat!- Helinä
Saada irtautua kiusaajat/vaivaajat uskovaisia kansainvälisen ja kaupunkikohtaisen yhteydestä mutta kyvyt ja varat ovat unelmaa, auttamaan Jeesus!
- Seppo
Miehen puolesta joka itsetuhoisen viestin laittoi aamulla.
Äitini vakavasti sairastunut ja häntä kannettu rukouksin - nyt tilanne paljon parempi ja tosiaan on Herran apu näkynyt ja tuntunut - äiti aivan ihmeellisellä tavalla selviytynyt ja pääsemässä vielä kotiinkin. Rukoilkaa että kunnia tulisi todellakin Jumalalle tästä kaikesta !!! Ja että äitini sen myös ymmärtäisi. Hän on ns. kirkkouskovainen ja varmasti kunnioittaa ja on Jumalanpelkoa, mutta kun tätä asiaa olen hänen kanssaan jutellut, niin tuntuu että sydämessään ei ole ihan elävänä Jeesuksen sovintotyö vaikka uskookin Jeesukseen Jumalan Poikana. Rukoilkaa myös äitini ja isän avioliitto-ongelmien vuoksi. En tiedä miten kotiutuminen menee kun tuntuu että kovin paljon ei ole muuttunut tai ainakin se unohtuu helposti. Rukoilettehan äitini uskonelämän puolesta ja tämän parantumisasian puolesta ja myös että äiti vielä voisi vapautua edes osittain katkeruuksista joita hänellä sydämellään on, vuosien ja vuosikymmenten takaisia.
- Hannele
Rukoilettehan vanhempieni (äitini vakava sairaus ja siitä ihmeen hyvin sujunut toipuminen niin että kotiutumassa vielä - kiitos rukousten) ja veljeni puolesta. Että veljenikin voisi nähdä Jumalan kunnian ja kirkkauden tässä äitinikin sairauden ihmeellisessä hoidossa - veljeni ei usko kuolemanjälkeiseen elämään... rukoillaan hänellekin Jeesuksen ilmestymistä.
- Hannele
Tyttärentyttärelläni, 19v., on vakava tilanne nielurisojensa ja monituisten angiinaan sairastumistensa takia. Nielurisat ovat jo pahannäköisiksi muuttuneet ja nyt on angiina ja näiden yhteisvaivana vakava tilanne, jota erikoislääkäri ei osaa diagnostisoida. Pyydän esirukoustanne Jeesuksen Kristuksen nimnessä ja voimassa.
Vahva Pyhän Hengen voima hallitkoon seurakuntaanne aina!- Marianne
Psykoosioireeni ovat pahentuneet antipsykoottisesta lääkityksestä huolimatta. Pyydän muistamaan rukouksin, että en joutuisi psykoosiin, so. menettäisin todellisuudentajuni. Olen niin mielettömän ahdistunut ja peloissani! Jeesus, Yeshua, vetoan Pyhään Nimeesi, auta etten sekoaisi! Kiitos teille, esirukoilijat, siunausta elämäänne!- Helinä
Lapsenlapseni mopokortin suorittamisen ja sitten skootterilla ajelujen puolesta. Varjelua liikenteessä ja muuten kaikkialla. Pyhä Henki, auta hänet kestävään uskkoon.- Mummu
Rukouspyyntö pikaisen paranemisen puolesta. Että Jeesus voisi antaa lahjaterveyden, jotta voisin tehdä työtä ja maksaa velkani pois. Olen ollut ongelmissa vaivani tähden ja olen velkaa myös ihmisille rahaa. Voisitteko rukoilla että Jeesus antaisi minulle nyt sen elämän ja terveyden jonka on voimallinen antamaan jotta voisin tehdä asioita joita elämääni tarvitsen. Rukoilkaa että Jeesus ei enää odottaisi sillä enhän minäkään odota jos Jeesus on pyytänyt minulta jotakin, vaan olen antannut vähästäni luottaen häneen, mutta hän petti minut, rukoilkaa että antaa minulle sen minkä tarvisen, siis ei vähän vaan paljon. Sillä elämä tulee Jeesukselta ja hän voi myös kieltää asioita jos haluaa. Kiitos kun viette asiani Jeesuksen eteen, toivotaan että hän jo auttaisi minua.
- Laura
Pyydän rukousta puolestani, olen sairastanut paljon, voimani ovat vähissä ja siksi ahdistunut ja toivottomuus vallannut mielen, työpaikkakiusattu siksi myös.
Olen jäänyt niin yksin ongelmieni kanssa. Herra johdata elämääni ihminen vierelle kulkijaksi. Auta pääsemään eteenpäin, näytä tie. En jaksa näin enää. - xx
Pyydän esirukousta aikuisten lasteni elämäntilanteiden puolesta. Herra anna uskoa ja voimaa taistella rukoillen.- Paula
Kärsin psykoottisista oireista. Nyt ne ovat pahentuneet ja on tullut uusiakin oireita. En ole koskaan varsinaisesti menettänyt todellisuudentajuani ts kontrolli on tähän mennessä pysynyt, mutta se heiluu kovasti. Pelkään niin kovasti varsinaiseen psykoosiin joutumista! Olen uskossa ja tiedän että kaikki on Jeesuksen kädessä, mutta tämä pelko ja ahdistus on niin suunnaton! Pyydän rukoilemaan, että Herra säästäisi minut oireiden pahenemiselta ja että nykyiset oireet helpottaisivat. Kiitos muistamisesta!
Vapautusta masennuksen kahleista jotka sitovat ja ahdistavat haluan päästä täydelliseen vapauteen.
Pyydän esirukousta poikamme puolesta. Hänellä on syöpä. Herra paranna poikani tästä vaikeasta sairaudesta, jota ei lääketieteen avulla ole saatu paranemaan. Herra pelasta rakas lapseni ja anna voimia meidän perheellemme näinä raskaina ja koettelevina aikoina.- Marita
Olen menossa suureen leikkaukseen. Pyydän, että kaikki menisi hyvin ja jos mahdollista, ettei leikkausta tarvittaisikaan. Jumalalle kaikki on mahdollista.
- Tytär
Olen ollut vuosia naimisissa narsistin kanssa, hänen uhkailujensa ja syyttelynsä kohteena. Nyt hän uhkaa erolla ja viedä lapsemme. Hän on erittäin taitava puhuja ja saa yleensä ihmiset uskomaan häntä.
Itse olen aivan loppu fyysisesti ja psyykkisesti, en tiedä mitä tehdä.
Herra Jeesus auta!!!!!
- Sari
Mieheni on valtavissa ongelmissa, paholainen on kirjaimellisesti sitonut hänet kahleisiin. Herra auta!
Miehellä on vaikea syöpä, jonka hoidot eivät ole oikein tuottaneet tulosta. Lisäksi hänellä on velkaa johon suurin syy pelihimo. Pelaa isoilla summilla Veikkauksen pelejä, jopa pantannut tavaransa voidakseen pelata. Lisäksi miehellä on psyyken alueella sairaus, joka pakottaa hänet pettämään/valehtelemaan ilman syyllisyydentuntoa. En haluaisi hyljätä miestä paholaisen valtaan, muistan miten Sana kehottaa vaatimaan miehiä paholaiselta takaisin... Haluaisin nähdä, että HERRA JOLLE KAIKKI ON MAHDOLLISTA murtaa kahleet, jotta mies voisi alkaa palvella vapautettuna ja parantuneena ainoaa elävää Jumalaa! Olen antanut anteeksi synnit, joilla mies on haavoittanut minua.. eikö Jumalakin armahtaisi ja ilmestyisi hänelle nyt!- Minä uskon
Rukoillaan ystäväni puolesta. Häneltä on leikattu tämän vuoden puolella syöpä. Hänellä on nyt alkavalla viikolla tutkimukset, joista nähdään onko syöpä levinnyt vielä leikkauksen jälkeen. Ystäväni ei halunnut ottaa sytostaattihoitoa. Hän "ei aio jäädä kitumaan", mikäli lääkäri murskaa hänen unelmansa ikävillä uutisilla. Rukoillaan, että Jumala saisi henkilökohtaisesti rakkaudessaan puhutella ystävääni, sillä hän ei ole vielä ottanut Jeesusta sydämeensä. Ystäväni tarvitsee Jeesusta todella kipeästi. Tapahtukoon kaikessa Hänen tahtonsa.- ST
Laboratoriokokeet
Pyydän rukousta, että sokerirasituskokeeni olisivat normaalit eikä olisi diabetesta.
- Sirpa
Hei,
Pyydän jatkuvaa esirukousta perheeni puolesta. Vaimoni haluaa erota 25 yhteisvuoden jälkeen,hän ei rakasta minua eikä ole koskaan rakastunutkaan. Hän on rakastunut työkaveriinsa ja työkaveri häneen. Tilanne on jo jatkunut yli vuoden, mutta ratkaisua asiaan ei ole tullut. Meillä on 4 lasta. Poikamme on sairastellut syntymästä saakka.
Työelämässä minulla on suuria vaikeuksia, tarvitsen johdatusta.
1. Kiitos Jeesus, että pelastat vaimoni ja annat hänelle täydellisen mielenmuutoksen.
2. Kiitos Jeesus terveestä pojasta.
3. Kiitos Jeesus, että annat rakkauden avioliittoomme ja meille yhteisen palvelutehtävän.
4. Kiitos Jeesus, että ohjaat minut oikealle tielle ja uudistat minun uskonelämäni.
Kiitos rukoustuesta, rukoilemalla vaikutamme
- veljenne
Kiitos siitä, että raskaus on edennyt jo viikolle 14. Pyydän vielä esirukousta pelkojen voittamiseksi, sillä koin aiemmin keskenmenon vko 19. Pyytäkää, että saisimme pitää tämän terveen lapsen, ja että hän saisi olla kohdussa täysiaikaisuuteen asti.- Maria
Tyttäreni poikaystävän äidin puolesta rukousta. Hänellä on syöpä, alkanut rinnasta ja levinnyt nyt laajalle. Lääkärit eivät antaneet enää toivoa paranemisesta. Rukousta, että uskallan kertoa hänelle Jeesuksesta ja saan hänet lähtemään mukaani rukouspalveluun.
Jeesus paranna Masi, kutsu häntä omaksesi, vedä puoleesi!
Auta Jeesus!
- Sinde
Lapsellani on ollut todella vaikeaa ja hänellä ei ole yhtään elämänhalua.
Rakas Jeesus kosketa ja auta, auta kokonaisvaltaisesti. Kiitos Isä.
Kiitos Jeesus rakas.- apu
Mieheni saisi hyvän työpaikan. Saisimme siunauksen kodissamme asuville ja siellä vieraileville ihmisille.
- Omillaan toimeen tulevat
Hätärukouspyyntö pojan perheen puolesta. Äitillä ja isällä usein pahoja riitoja. Rukoilkaa että Jeesus ilmestyy ja riidat loppuu sekä että he tulevat uskoon. Siunaa Jeesus heidän pieniä lapsia!
Rukoillaan Taimin, Sepon ja Veikon asiaa. Jeesus tekee asioita ja antaa kääntyä parantua ja herätystä varmaan.- Simson
Hätärukous: poika onneton aviovaimon langettua flirttailemaan miesten kanssa. Armoa ja voimia ja viisautta pojalle ja lohdutusta tässä tukalassa tilassa. He ovat uskossa olevia. Vaimolle synninhätä takaisin että myös miehet väistyisi tieltä... ja pelastuisivat kerran. Jeesus voi tehdä ihmeen.- Marketta
Rukoilisitteko että saisin Jeesuksen lahjavanhurskauden ja että hän antaisi syntini anteeksi. Rukoilkaa että Jeesuksen veri saisi vain tulla minuun ja parantaa.- Laura
Kipeä olkapää-ja käsivarsivamma.- Anne
Sairastan skitsofreniaa. Herra paranna.- ppp
Miehelläni on paljon ongelmia, hän on masentunut, koska sairastaa hitaasti etenevää paksusuolen syöpää.
Lisäksi hänelle on nyt annettu huoltajuus edellisestä liitosta olevaan alaikäiseen tyttäreen, josta äiti ei kykene vakavien psyykeongelmiensa takia yhtään huolehtimaan.
Herra AUTA, että mies pelastuu ja parantuu, tiedän että Vain Jumala voi meitä enää auttaa, sillä jos Hän ei sitä tee kuka meidän perheestä enää jaksaa.
Tytärkin on todella ahdistunut tästä turvattomasta elämäntilanteesta, isä sairastaa ja äidin huoltajuus ei enää onnistu. Kunpa mies parantuisi ja voisimme huolehtia tyttärestä täysi-ikäiseksi asti, kasvatuskotikokeilu ennen isälle sijoitusta vain lisäsi tytön ahdistusta ja itsetuhoisia ajatuksia, eikä koulunkäynti sieltä onnistunut, hän olisi täällä kotona mieluummin. Herra on viimeinen toivomme.
Jumala anna meille uusi elämä.
Voi auttakaa meitä rukouksin!
Kunpa löytäisin työpaikan kristilliseltä puolelta, jossa voisi kasvaa henkisesti ja olla ylpeä siitä mitä tekee.
Rukoilen pojalleni menestystä armeijassa.
Toivon, että hän pääsee haluamaansa paikkaan.
- Kiitollisena kaikesta
Pyydän esirukousta, että Jumala johdattaisi oikean elämänkumppanin.
Olen rukoillut tätä asiaa koko elämäni, olen jo 53-vuotias, en jaksa enää yksin.
Pyydän, että kaikki esteet poistuisivat ja kaikki asiat loksahtaisivat kerralla paikoilleen. Olen kärsinyt ja odottanut jo niin pitkään.
Pyydän, että rukoilisitte erityisesti tämän asian puolesta, ettei tarvitsisi enää pitkään odottaa.
Kiitos etukäteen!- Tuija
Mielenterveyteni parantumisen puolesta, uskoni uudistumisen puolesta ja etten olisi näin yksin, löytyisi mies. Kiitos.
- al
Ari, 31, leikattu 3.6. vatsasyöpä ym. Nyt levinnyt luustoon. Herra kosketa, hän on uskossa, anna vaimolle ynnä omaisille myös voimaa hoitaa häntä. Pelastusta koko suvulle. - Äiti Virpi
Rakas elävä Vapahtaja! Sydämeni murehtii, kun näen ja kuulen oman Seppo-isini surun(?) ja sisäisen pahan olon! Yksinäisyyden(?), jota "lääkitsee" alkoholilla ja työnarkomanialla, vaikka onkin jo eläkkeellä.
Jeesus kohtaa ja hoida armahtavalla rakkaudellasi rakasta isiäni!
Anna isin kokea pelastus, yhteys, aito ilo, toivo jo tässä ajassa ja iankaikkisuudessa. Jeesus rakasta isi omaksesi! Herra lähetä isin luokse hänelle sopivia Sanasi saattajia!
Kiitos Rakas Jeesus, että et heitä ulos ainuttakaan, joka tulee Sinun luoksesi! Jeesus auta, että isi saisi etsiä apua Sinulta!!!
Herra, Isä!! Pelasta!
Kiitos Jeesus, aamen!!!!
- Jaana
Kiitos Sinulle hyvä tuntematon esirukoilija! Herra sinua ja perhekuntaasi siunatkoon!
Pariskunta rukoilee Jumalalta suurta ihmettä, että saisivat biologisen lapsen. Ennestään ei ole lapsia. Takana kaksi peräkkäistä keskenmenoa. Tiedämme että Jumala pystyy ihmeisiin!!- odotamme ihmettä!
Pyydän rukousta mieheni puolesta että hän tulisi uskoon, ja että hän paranisi paksunsuolen syövästä.
Se on leikattu muutamia vuosia sitten, mutta on nyt jälleen kipeytynyt.
Voi Jeesus, anon koko sydämestäni että hän paranee!
Lääkärit eivät aio tehdä enää mitään, jos syöpä alkaa vaivata, koska sanoivat aikoinaan että leikkaustie on loppuun kuljettu, sen verran paljon suolta poistettiin silloin.
Syöpä ei kuitenkaan ollut mennyt imusolmukkeisiin, haimaan jonkinverran oli.
TIEDÄN että Jumala voi kaiken ja Hän on vienyt ristille meidän sairautemme ja kipummekin.
Anon, että mies voisi saada uskon lahjan ja voisi vastaanottaa parantumisen.
Tiedät tilanteeni. Isä ole kanssani ja johdata ja auta.
Kiitos että olet myös lasteni kanssa. Kiitos.- lapsesi
6-vuotias tyttö aiotaan palauttaa perheseen, jossa on käytetty häntä hyväksi. Sosiaalityöntekijän virhe huostaanotossa. Lapsi on sijaisperheessä ollut vuoden.
Jeesus, auta lasta, anna lapselle elämä vielä takaisin. Anna jäädä sijaisperheeseen. Sijaisisä on uskovainen. Jeesus, Jeesus, auta lasta.
- saumuli
Pyydän, että äidin tila kohensi nopeasti eikä mitään uutta ilmaantuisi. Kiitos.
Olen väsynyt ja masentunut. Kukaan ei ole koskaan rakastanut minua. Olen toivoton ja rahaton. Olen nälkäinen. Rukoilkaa puolestani pyydän.- Karoliina
Koko elämä pahassa kriisissä. Lukemattomat sairaudet, joihin en ole apua saanut, työkyvyttömyys, alle köyhyysrajalla eläminen yli 10 v., yksinhuoltajuus (tytär pahassa murrosikävaiheessa 14,5 v.), elämänkumppanin terveys, työ- ja riippuvuusongelmat uhkaavat syöstä meidät erilleen (kumpikaan ei tule sitä vaihtoehtoa jaksamaan eikä kestämään). Vakava masennukseni ja n. 20 kroonisen sairauden diagnoosia eivät yhteiskunnan mielestä oikeuta eläkkeelle pääsyä. Hakuprosessi kestänyt n. 7v. Tämän maailman kovuus ja kylmyys on iskenyt vasten kasvoja jo monia vuosia; enää en jaksa yrittää taistella tuulimyllyjä vastaan. Ratkaisu on Herran käsissä. Kiitos ja kunnia Hänelle. Pyydän Pyhän Hengen johdatusta ja pelastumista!- Heli
Hei,
Pyydän jatkuvaa esirukousta perheeni puolesta. Vaimoni haluaa erota 25 yhteisvuoden jälkeen, hän ei rakasta minua eikä ole koskaan rakastunutkaan. Hän on rakastunut työkaveriinsa ja työkaveri häneen. Tilanne on jo jatkunut yli vuoden, mutta ratkaisua asiaan ei ole tullut. Meillä on 4 lasta. Poikamme on sairastellut syntymästä saakka.Työelämässä minulla on suuria vaikeuksia, tarvitsen johdatusta.
1. Kiitos Jeesus, että pelastat vaimoni ja annat hänelle täydellisen mielenmuutoksen.
2. Kiitos Jeesus terveestä pojasta.
3. Kiitos Jeesus, että annat rakkauden avioliittoomme ja meille yhteisen palvelutehtävän.
4. Kiitos Jeesus, että ohjaat minut oikealle tielle ja uudistat minun uskonelämäni.
Kiitos rukoustuesta, rukoilemalla vaikutamme
veljenne
Tarvitsen kipeästi/nopeesti isompaa autoa, sekä asuntovaunua.
Joten esirukousta tarvitaan tässä asiassa.
Sekä niihin asioihin, mitkä on lähellä sydäntäin.- Sari
Pyydän rukousapua, jotta löytäisin oikean työn itselleni. Pyydän johdatusta ja siunausta elämälleni ja työlleni. Toivon, että Taivaan Isä järjestää asiani työssä ja parisuhteessa.
- Rukoileva nainen
Että sovinto tulisi rakkaan ihmisen kanssa ja vielä palaisimme yhteen jos Herra hyväksi näkee. Viisautta toimia oikein tilanteissa ja rauhaa minulle. Vastapuolelle ymmärrystä ja halua avoimesti jutella. Kiitos Herralle kaikesta avusta mitä hän on jo antanut!
- Anna
Työyhteisössämme kuohuu. Tykkään työstäni hyvin paljon. Esimies (ylin) on mielestäni reilu ja osaava (kokenut), mutta alempi esimies on hyvin kokematon, hosuva, vallanhaluinen, juoruileva, suorastaan taitamaton, omapäinenkin. Nyt tämä alempi on johtamassa työtä. Pyydän, että Jeesus auttaisi häntä. Pyydän hänelle viisautta ja nöyryyttä työssään. Hän on mielestäni suorastaan kiero. Vedättää. On kaksinaamainenkin. Pyydän, että osaan olla hänen kanssaan. Vielä kaikki on mennyt hyvin. Nykyisin hän sivuuttaa minut jostain syystä. Ehkä jotenkin pelkää? Pyydän, että Jeesus antaa hyvä kesän myös työnjohdollisesti.Pyydän voimaa kahteen tulevaan yövuoroon. On sekavia potilaita. On kokematon työtoveri. Pitäisi tarkkailla ATK-toimintoja jne. Pitäisi informoida niiden toiminnasta. Mistä saa tiedotteet, kun koneet menee sulkuun osaksi yötä. Oi, Jeesus auta! "Anna oi Jeesus Rauha ja menestys."
- kutsumus
Rukoilkaa vankilassa olevan mieheni puolesta, että Jeesus koskettaa ja pelastaa. Ja että Jumala eheyttää avioliittomme ja antaa anteeksiantoa puolin ja toisin.- mari
Pyydän rukoilemaan poikani puolesta, että hän saisi pian työtä joka antaisi toimeentulon. Pojalla on pitkät opinnot ulkomailla ja opintolainaa paljon. Auta Herra, apua tarvitaan.- Helinä
Pyydän esirukousta parisuhteeseeni. Tarvitsemme apua, jotta sydämemme avautuisivat uudelleen. Rakastamme.
Pyydän esirukousta rikkoutuneen ihmissuhteeni puolesta, että rakkaus ja anteeksianto voittaisi ja voisimme palata yhteen. Kiitos!
- Anna
Saisin viettää ihanan kesäloman ja laittaa ruokaa sekä leipoa perheelleni. Voittaisin jostakin rahaa, jotta voisin osallistua hyväntekeväisyyteen.
- Lämmin ja uskova äiti
Minulla on aivan kauhea pelko, että taas meidän vintillä on ampiaispesä. Viimeksikin oli viime kesänä. Sen hävittäminen on tosi vaikeaa. Vintiltä on vaikea päästä pois. Voi kuinka pelkään. Pyydän, että Jeesus auttaa. Huudan Jeesusta apuun!- soile
Pyydän rukoilemaan kurkkuni puolesta. Ettei sieltä löydy mitään kun menen kuvauttamaan sen. Kiitos Herra Jeesus että parannat ja saan antaa tämän asian kokonaan käsiisi. Kiitos jo kaikille jotka jaksavat muistaa.- minä
Pyydän esirukousta raskauteni puolesta. Olen hyvin pelokas, sillä tämä on neljäs raskauteni ja vain esikoisen olen saanut pitää.- Maria
Mieheni siskon puolesta pyyntö, että leikkaus sujuisi hyvin. Mieheni työasiat järjestyisivät. Perheemme saisi ihania perhejuhlia.
T. Hyvää toivova
On ollut kolari ja ahdinkoa ja kovasydämisyyttä. Hammasremontti on ollut pakko peruuttaa. Yksin on kova jatkaa. Auta Herra. Ilmesty armossasi, tahtoisin vain palvella Sinua.- Helena
Herra, huudan apuasi, auta minua!- S
Rukoilkaa että Jumala koskettaisi ja muuttaisi minut pysyvästi ja varjelisi ja auttaisi lastani kaikessa.
Rukoilen, että perinnönjako sujuisi sovussa ja ongelmitta. Toivon oikeuden toteutuvan.
Rukoilen myös menestystä pojalleni valintakokeissa. Rukous myös sisaren tyttären paranemisen puolesta.
T. Uskova
Anon teiltäkin rukousapua ihmissuhteeseeni! Huudan Herra apua! Ja kiitän Sinua, että minä sen saan kun sitä Sinulta anon. Ole kanssamme. Sinuun nimeesi vedoten anon Sinulta, anna Pyhän Hengen vaikuttaa suhteessamme ja tuo palava rakkaus. Amen!- nainen
Jatkuva hermokipu jalassa ja polven väljyys, kepeillä kuljen, oi Jeesus auta!
- Eeva
Pyydän rukousta, että raskauden aikainen verenvuoto lakkaisi eikä tulisi keskenmenoa. Kiitos Jeesus että autat tässä asiassa.
- Sirpa
Perheemme ja avioliittomme puolesta, että Jumala suojaisi ja varjelisi ja kätkisi veren suojaan.- sisar
Mieheni pettää minua. Asiasta on puhuttu ja hän lupaa ettei tee niin, mutta lankeilee vähän väliä vieraisiin.
On jopa netistä hakenut näitä suhteita.
En haluaisi eroa jollei ole pakko, lapsen takia ja rakastan miestänikin yhä, minun tunteeni eivät ole muuttuneet.
Pidän miestäni sielunvihollisen uhrina.
Anon että mies tulee uskoon ja vapautuu pian tästä uskottomuuden hengestä. Hänellä on omatunto, joka tuntuu olevan hyvin venyvä, ei kolkuta mistään.
Miehellä on vakava suolistosairaus, johon toivon myös tässä parantumista.
Tarvitsisimme perheeni kanssa asunnon Helsingistä, jotta saisimme lapsemme kristilliseen kouluun. Ja mieheni voisi ottaa työpaikan sieltä vastaan. Se olisi meille todella tärkeä asia. Pyytäisinkin erityisesti rukousta, että Jumala itse valitsisi asuntomme ja antaisi meidän saada sen, vaikka vanhojen asioiden takia luottotietomme eivät ole kunnossa. Kiitän siitä ettei mikään ole Jumalalle mahdotonta, eikä hänen apunsa viivy, vaikka näin meidän näkökulmasta aika alkaa mennä jo tiukalle. (Lapset pitäisi saada koulun kirjoille ennen kesälomaa). Kiitos muistamisesta :)
että parantuisin iskiaksesta.
että saisin vakituisen työn,
että poikani saisi kesätöitä,
että poikani saisi asunnon, että minä saisin asunnon,
että avioerossa kaikki käytännön asiat menis hyvin että mieheni tulisi uskoon ja palaisi avioliittoomme
Herra, päästä minut katkeruudesta ja anna minulle voimia. Tapahtukoon sinun tahtosi.
- Kärsivä
Rukoilkaa puolestani, mieheni on löytänyt toisen. Rukoilkaa että tapahtuisi Herran tahto tässä asiassa.- Kärsivä
Rukousaihe nuoren naisen puolesta: uskon uudistumista, iloa elämään ja puolison löytymistä.- Lilja
Rukoilen nuorilleni onnea työssä, opinnoissa ja rakkaudessa sekä itselleni menestystä työelämässä. Sisaren terveyden puolesta haluan myös rukoilla. Rukoilen vielä onnistuneita yo-juhlia sukujen kesken.
Äidilleni rukoilen hyviä eläkepäiviä ja ystäviä.
T. Vastuunkantaja
Esirukouspyyntö itseni, perheeni ja mieheni puolesta voimia ja jaksamista.
Myös seurakuntamme nuorisotyön puolesta.
Jumala, anna perheellemme turvapaikat.- Sisar
Pyydän esirukousta mieheni kielen vuoksi, että parantuisi ilman rankempia hoitoja. Kiitos.- Vaimo
Hämeessä järjestetään hengellinen leiri päihdeongelmaisille ihmisille elokuun toisella viikolla. Esirukouspyyntö, että Jeesus pelastaisi, parantaisi ja uudistaisi monia ja että sinne tulisi niitä ihmisiä joita Herra tahtoo. Että järjestelyt toimisivat hyvin, eikä sattuisi mitään kielteistä.
- Eero
Rukoilen isäni sielun pääsyä taivaaseen ja pyydän hänelle armahdusta.
Ruokoilen, että esimieheni ymmärtää minua.- Tuula
Pyydän esirukousta, että Herra vetäisi lähemmäksi itseään, antaisi Sanan nälän ja Hänen läheisyytensä janon.
En tahdo jäädä paikalleni vaan kasvaa uskossa. Kiitos Jeesus ja kiitos esirukoilijoille, Herra siunatkoon Teitä.- Veli
Rukoilkaa kamalan elämäntilanteeni puolesta että Jumalan puuttuisi asioiden kulkuun.
Rakas Jeesus paranna molemmat lapseni. olen jo aivan toivoton. Pyydän myös muita uskovia apuun. Rukoilen myös työpaikkani ilmapiirin puolesta! Rukoilen hyvää henkeä sinne ja pahan pois. Rukoilen myös erään äidin puolesta, joka kirjoitti tänne. Tämän poikaa oli opettaja lyönyt ja kiroillut luokkakavereiden nähden. KIITOS JEESUS!- Maria
Miehelläni on paha säärihaava ollut jo vuosia. Lääkärit eivät pysty sitä parantamaan. Jeesus kosketa parantavalla kädellä. Kosketa myös minun vatsaa. Olen menossa tähystykseen. Varjele ettei ole mitään vakavampaa. Auta myös että saisimme yritystoiminnoillemme ostajan. Mieheni on jo eläkeiässä ja sairas mutta joutuu silti tekemään kovasti töitä. Kiitos Jeesukselle ja esirukoilijoille.
- anonyymin rukous
Hei,
Pyytäisin muistamaan poikaystävääni joka ei ole vielä löytänyt Jeesusta. Itse kaipaan elämää Jeesuksen valmistamalla tiellä, mutta se, ettei poikaystäväni ymmärrä vielä näitä asioita, jarruttaa uskossa kasvamistani. Rukoilen voittoon asti että poikaystäväni vielä kääntyy ja luotan että Jumalalla on hänelle suunnittelma. Niin voin yhdessä hänen kanssaan elää täällä niinkuin Jumala haluaa meidän elävän. Myös isäni ja siskojeni miehet tarvitsevat samaa muistamista.
Rukoillaan myös kaikkien muidenkin puolesta, että mahdollisimman moni olisi valmis kun Jeesus tulee meitä hakemaan. Aamen!- Minä
Pyydän esirukousta:
26-vuotias poikamme ei ole puhunut sisarensa kanssa n. 14 vuoteen. Poika on täynnä vihaa ja katkeruutta. Hän tuntuu vihaavan myös minua äitiään. Isään on jonkinlaiset välit.
On yrittänyt kerran itsemurhaa.
Koko perheemme pelastusta ja pelastusvarmuutta.
Itselläni on psoriasis käsissä ja hiuspohjassa sekä vaikea purentavika.
RAKAS JEESUS AUTA
Pyydän esirukousta mielenterveyteni parantumisen puolesta, uskoni uudistumisen puolesta, että pääsisin vapaaksi, Jarkon puolesta; pelastusta, työtä, terveyttä. Kiitos.- Anne
Toivon asioihini järjestystä sekä töissä että kotona. Haluan isältäni pois vakavat sairaudet.
- Järjestystä haluava
Pyydän, että väsymykseni väistyy ja ilo täyttää koko olemukseni.
Pyyntönä myös, että ensi lauantain Mission ylistysryhmän laulut sujuvat hienosti!- Ulla
Jumala anna perheellemme t u r v a p a i k a t.- sisar
Haluan taitavaksi kirjoittajaksi työssäni. Rukoilen, että esimieheni olisi hyvä minua kohtaan ja näkisi, kuinka hyvä olen.
T. Kaikkensa työssä tekevä
Pojanpoika 6 v. kaipaa tulla huomatuksi omassa perheessään. Jeesus paranna äidin psyyke, anna äidille ja isälle oikeat arvot, niin ilmesty sinä Jeesus. Auta myös esikoulun ihmissuhteissa ja ilmesty pelastajana ja parantajana koko koulussa.
- Annette
Rukoilkaa kurkkuni puolesta. Jeesuksen veri paranna! Kiitos Herra jo nyt.- mie
Olemme lapseton pariskunta ja odotamme Jumalan ihmettä asiaan.
Kahden nuoren ihmisen puolesta, että paranisivat. Pitkään jatkunut tauti molemmilla. Kiitos esirukouksesta!- Sara
Asuntoasia, joka koski naapurin melutasoa, järjestyi, kiitos Herralle.
Nyt toinen: Työpaikan ilmapiiri, muutosten aikaa, häiriötekijät pois.
Kiitos muistamisesta.- Ritva
Rukousaihe nuoren äidin puolesta, joka sairastaa syöpää. Syöpä on levinnyt pahasti ja hoidot on lopettu tänään. Herra Jeesus paranna hänet kokonaan, älä ota pois äitiä pieneltä pojalta ja vaimoa nuorelta mieheltä.- Uskova
Poikamme opettaja löi ja huusi kiroillen pojalle luokkakavereiden kuullen. Tilanne tapahtui ennen joulua. Rukoilen Jumalalta viisautta ja voimia. Rukoilen, että asia käydään oikeudenmukaisesti läpi niin, että yhteistyö ja luottamus kouluun palautuisi tai saan rukousvastauksen kouluvaihdoksesta. Poika ei ole ainakaan vielä ole valmis koulun vaihtoon. Menee ensi vuonna 9:lle, ja koulumotivaatio on nyt nollassa. Äitinä olen kovin huolissani pojasta. Itse olen ollut ylikuormittunut myös muista asioista: äitini on vaikeasti sairas ja tila huonontunut parin kuukauden sisällä ja olen 2.5. aloittamassa uuden työn. Työ on sikäli vaativaa, että se uudenlaista toimintaa kristillisen yhteisön sisällä tehtävää ammatillista työtä. Tarvitsen viisautta ja voimaa myös työkuvion eteenpäin viemiseksi. Erikoinen työkuvio, koska minua pyydettiin siihen ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten, mutta silloin ei saatukaan rahoitusta. Olin jo varma ja lihassa kuollut ajatukselle , että toimintaa käynnistetään, kun yllättäen nopealla aikataululla päätettiin aloittaa toiminta. Kun minulle soitettiin, vastasin heti varmasti, että otan työn vastaan, mistä olin itsekin hämmentynyt. Vaikka olen väsynyt ja epävarmakin työkuviosta, koen, että tässä on Jumala mukana... ja Jumalan varassa mennään rukoillen.
Pyydän esirukousta Elämääni Jeesuksen läheisyyttä ja Hänen äänensä kuulemista. Muistakaa myös rukouksin Harria, Jaria, Heidiä, Esaa, Lassea, Outia, ns. vihamiehiäni ja perhettäni.
1 asia
Pyydän jatkuvaa esirukousta R:n puolesta. Saisi uuden ja vahvemman uskon ja eheytyisi katkeruudestaan. Ystävät, rukoilkaa, että Jeesus ilmestyy ja paha menettää valtansa, Jeesuksen nimessä, aamen. Pyydän esirukoustanne R:n mielenterveyden paranemisen puolesta.- sisko
Sisareni pojan sydän särkyi, pyydän siihen parannusta. Rukoilen hyviä tenttituloksia
pojalleni, tyttärelleni ja vävylleni. Toivon ihanaa yo-juhlaa. Rakkaus oli ihana asia elämässäni. Kiitos kaikesta, mitä olemme perheenä saaneet. Toivomme viisautta tehdä oikeita ratkaisuja.
Viisautta elämän suhteen ja Jumalan huolenpitoa. Perheeni puolesta, että tulisivat uskoon ja ns. vihamieheni puolesta samaa. Asunnon puolesta, että löytyisi sellainen kuin Jeesus tahtoo. Lisäksi siunausta kaikkiin projekteihin mitä on mielessä, että ne olisi Jeesuksen tahdon mukaisia. Esan puolesta, joka antoi elämänsä Jeesukselle, että kaikki menisi hyvin ja saisi turvallisen ja hyvät paikan elämässään. Kuningaskalastajan ja Ilpo&kumppanien puolesta, että Jumalan Sana leviäisi heidän kauttaan.
- Simo
Ystäväni H. sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Nyt hänellä on ollut pitkään voimakasta masennusta, hänellä on myös itsetuhoisia ajatuksia. Hänellä on kovat lääkkeet päällä, jotka eivät auta. H. on menossa Jorviin osastolle ensi viikolla. Pyydän esirukousta hänen puolestaan, että Jeesus antaisi hänelle voimia ja parantaisi hänet, ja että H. tulis uskoon. Vain Jeesus voi häntä auttaa!- Maija
Rukoilkaa että Jumala parantaa tyttäreni joka sairastaa syöpää. Kiitos, Jeesuksen nimessä.- Äiti
Lapseni koululuokassa esiintyvä juonittelu ei ota loppuakseen.
Ongelma on ollut jo monta vuotta. On valehtelua, ystävän viemistä, kuiskuttelua, vallankäyttöä, vastaan asettumista jne. jne. Rukoiltu on, paljon. Rehellisyyttä ja reiluutta puolustava lapseni on sysätty yksinäisyyteen. Yksi hyvä kaveri on, joka osaa puolustaa, mutta ei tarpeeksi rohkeasti ja tilannetta auttavasti. Lastani ei uskalleta puolustaa, vaan juonittelijat saavat hiljaisen - ja joskus myös äänekkään - tuen. Lapseni jää lopulta vaille oikeutta. Päätekijänä on lastani vuosia ovelasti piilokiusannut luokkakaveri, josta eritoten nyt pyydän lapsellemme lopullista rauhaa.
- Koulutytön äiti
Serkkuni avioliitto on hajoamassa. Pyydän pelastusta ja eheytymistä. Suvussani on paljon avioeroja ja avoliittoja. Jumalan puuttumista asioihin ja muutosta näihin.
- Hilkka
Rukousaihe mielenterveyteni parantumisen puolesta ja että Herra uudistaisi uskoni. Kiitos.
- Anne
Pyydän hätäesirukousta enoni vaimolle. Hän on keuhkokuumeessa Meilahden sairaalassa. Tilanne on vakava.
Ystävällisin terveisin,Irene
Pyydän rukousta ja siunausta työlleni.
Haluaisin rakkautta mieheltä ja tehdä lomamatkan aurinkorannalle. Pyydän siunausta myös ympärilläni oleville ihmisille sekä kotona että töissä.
T. Sinisatu
Hei,
Pyydän jatkuvaa esirukousta perheeni puolesta. Vaimoni haluaa erota 25 yhteisvuoden jälkeen,hän ei rakasta minua eikä ole koskaan rakastunutkaan. Hän on rakastunut työkaveriinsa ja työkaveri häneen. Tilanne on jo jatkunut yli vuoden, mutta ratkaisua asiaan ei ole tullut. Meillä on 4 lasta. Poikamme on sairastellut syntymästä saakka.
1. Kiitos Jeesus, että pelastat vaimoni ja annat hänelle täydellisen mielenmuutoksen.
2. Kiitos Jeesus terveestä pojasta.
3. Kiitos Jeesus, että annat rakkauden avioliittoomme ja meille yhteisen palvelutehtävän.
4. Kiitos Jeesus, että ohjaat minut oikealle tielle ja uudistat minun uskonelämäni.
Kiitos rukoustuesta, rukoilemalla vaikutamme
veljenne
...minulla on myös suuret vaikeudet työelämässä..
Rukoillaan nuorelle miehelle terveyttä, voimia ja vapautta tupakasta. Opinnot ovat loppusuoralla ja pitäisi löytyä riittävän pitkä työharjoittelupaikka. Hän itsekin haluaa rukoilla.
- äiti
Mieheni iäkäs äiti (ei ole uskossa) haluaa paremman tv:n. Voisimme antaa ilmaisen, isomman, käytetyn, vanhanmallisen hänelle, mutta se ei taida kelvata. Maksu uudesta tv:stä tulisi lasten maksettavaksi. Meidänkin varat on nyt sidottu isohkoon remonttivelkaan. Nuorin tytär taitaa olla äitinsä takana. JEESUS; TULE AUTTAMAAN!
- Terttu
Lapsettomuus koskee
Olemme käyneet neljässä eri lapsettomuushoidossa, mutta yksikään ei ole tärpännyt, edes heikkoa plussaa testissä. Rukouspyyntö, että saisimme edes yhden lapsen, häntä varten on valmiina rakastavat vanhemmat ja ihana koti.
- Pienokaista odotamme
Pyydän esirukousta rakkaimman ystäväni M:n puolesta, joka on lähtemässä vaikeasta miessuhteesta itsekkään, alkoholisoituneen ja häntä julmasti kohtelevan onnettoman miehen luota. Herra, anna M:lle voimaa ja jaksamista näinä surullisina aikoina irrottautua ja elää omaa elämäänsä, vailla toisen siihen asettamia kahleita. Anna M:n löytää tie sinun luoksesi, ja anna hänelle voimaa ja intoa myös aloittaa syksyllä uudet opiskelut.
Lisäksi esirukoilkaa M:n miehen R:n puolesta että hän pystyisi jonain päivänä avaamaan lukkiutuneen sielunsa, parantumaan alkoholismista ja kuulisi Herra sinun kutsusi.
Itselleni pyydän vahvistusta uskossa, elämäni vaikeina, surullisina ja ahdistavinakin hetkinä. Pienelle 4-vuotiaalle tyttärelleni pyydän varjelusta ja rakkauttasi hänen jokaiselle askeleelleen.
- Henna
Mieheni kokee,että hänelle on tarkoitettu toinen, meillä ei ole mitään yhdessä. Ovatko nämä valheen mielenlinnakkeita, haluaisin jatkaa liittoa ja etsiä HERRAN TAHTOA.
- Kaija
Rukoilkaa sen puolesta että saisin päivätoimintapaikan huhtikuun 12. päivä. Kiitos. - Tom, Helsinki
Olen pelokas ja heikko ihminen. Työstäni tykkään. Siellä on monia hyökkäyksiä.
Pyydän, että jaksan. Nyt on vapaailta. Että osaisin keskittyä johonkin. Kaikki tuntuu niin sekavalta. Olen paniikissa. Pelkään, että sähköpostini ovat levinneet ympäri työyhteisöä. Osa on henkilökohtaistakin. Kiitos, että olen saanut lohtua ja tukea kauttanne.
Minulla alkaa loma viikon päästä. Jännitän hirveästi, että osaisin käyttää loman oikein.
Olen hyvin heikko ruokaan. Pyydän, ettei painoni nousisi. Pyydän terveyttä. Pyydän siunausta potilailleni ja työtovereilleni.
Pyydän, että kuulisin Jeesuksen äänen nyt ja aina.
- Loviisa
Olen rukoillut, että saan Jumalalta voimaa lopettaa tupakoinnin (joka on alkanu karkaamaan käsistä). Inhoan ja vihaan sitä tapaa itsessäni, mutta vieroitusoireet ovat kamalia. Pyytäisin, että voisitte rukoilla puolestani että vapaudun tästä riippuvuudesta Herran Jeesuksen nimeen ja että Hän antaa minulle voimaa kestämään tulevat oireet. Että löytäisin oikean tavan lopettaa ja tekisin sen yhdessä Jeesuksen kanssa. Kiitos kaikille jo etukäteen ja siunattua kevättä! Muistetaan toinen toisiamme.
- Minä
Minua on piinannut jo useita kuukausia suhteellisen vaikea palleatyrä, joka aiheuttaa vatsavaivoja ja suukipua vatsanesteiden noustessa suuhun saakka. Vaiva väsyttää ja hankaloittaa arkea huomattavasti, koska syömiset pitää valikoida tarkkaan eikä liikuntakaan voi oikein harrastaa. En haluaisi mihinkään leikkauksiin, koska niiden tuottama hyöty voi jäädä joskus kyseenalaiseksi.
Haluan uskoa, että Jumala tahtoo ja voi parantaa. Olen yrittänyt rukoilla itse, mutten enää tahdo jaksaa. Autatteko rukouksessa, kiitos jo etukäteen.
- Matti
Esirukouspyyntö
Pyydän rukousapua sisaruksieni ja tyttärieni puolesta, että Herra poistaisi pidättävät esteet heidän kohdaltaan niin, että he pääsisivät tulemaan uskoon.
Terveisin uskova veli Herrassa. Herra vahvistaisi vielä minua.
Pyydän että aviomieheni tulisi takaisin nöyränä Jeesuksen luo, saisi uuden ja vahvemman uskon ja eheytyisi katkeruudestaan. Liittomme on pahassa kriisissä ja asumme siksi eri osoitteissa. Jeesus voi vain auttaa!
Pyydän rukousta tyttäreni Mirjamin opiskelun lopputyön puolesta.
Hänellä on vain kaksi viikkoa enää aikaa saada työ valmiiksi.
Hän valmistuu sisustussuunnittelijaksi, neljän vuoden opiskelu kohta takana. Hänellä on välillä paniikki siitä ettei saa työtä valmiiksi ja tällöin kun paniikki on päällä ei pysty keskittymään.
Jeesus auta Mirjamia niin, että hän saa ideoita ja innostuu työstään niin, että kaikki pelko ja jännitys/paniikki katoaa.
Kiitos Jeesus että autat tässäkin kohtaa tytärtäni.
- Sinikka
Pyydän rukousta ystävättäreni puolesta, joka opiskelee musiikkia ja hänellä on opinnäytetyö konsertti nyt keväällä. Että konsertin etukäteisjärjestelyt ja taiteellinen suunnittelu ja harjoittelu sujuisivat aikataulussa. Konserttiin ei voi myydä lippuja, konsertin kulut katetaan ohjelma lehtisen myyntikuluilla. Jeesus johdata konserttiin ainakin 150 ohjelma lehtisen ostavaa ihmistä. Mielellään vähän ylikin, että kaikki kulut tulee katetuiksi.
Rukoillaan myös että itse konsertti onnistuu hyvin.
Ystäväni on tullut uskoon syksyllä Kulttuuritalon tilaisuudessa. Jeesus, auta häntä tässä haastavassa elämäntilanteessa ja vahvista hänen uskoaan sinuun.
Kiitos Jeesus että autat!
- Sinikka
Hätähuuto Laurin ja koko esikouluryhmän puolesta. Ystävät rukoilkaa että Jeesus ilmestyy ja paha menettää valtansa. Jeesuksen nimessä, aamen.
- Annette
Olen käyttänyt 3v. nikotiinipurukumia, josta tullut riippuvaiseksi. Tiukan rahatilanteen vuoksi joudun välillä polttamaan muutaman tupakan. Rahat eivät tahdo riittää purukumiin ja haluaisin vapautua nikotiiniriippuvuudesta ja vieroitusoireista täysin. Asia on välillä sietämättömän vaikeaa. Jeesus auta ja vapauta ilman tuskaa.
- Vapaus ja rauha
Pyydän, että joku voisi olla minulle lähimmäinen, ystävä ja rinnalla kulkija.
Taas olen joutunut velkakierteeseen.
Pyydän, että Herra antaisi enempi viisautta
ja että minäkin voisin olla jollekin lähimmäinen ja ystävä.
Kiitän, että Jumala on kurittanut minua ankarasti viimeisen vuoden aikana.- Pirjo
ar förbön.
Gud sänder oss till spanjen aug 2011 och jag äker dit med mina tre barn varav ett skall gå på gymnasiet och de två andra i hemskola och jag själv undervisar dem.
men önskar förbön just för att vi skall ha uppehälle bostad och mest för att gud skall leda oss just till de människor som han har redan planerat i förväg ,och att jag skall höra hans röst och gå just dit han vill be att detta år skall vara frälsningens år .Allt är möjligt när vi ber till sammans jag vill inget helre än att vandra med gud allt de världsliga ger oss inget så lägger allt dett nundan och lämnar allt jag byggt upp här i sverige hem bil jobb mm bara för att få vara med gud och jobba med han men vet att jag klarar det inte utan förbön mvh Nina
Rukoilkaa vaikean työtilanteeni vuoksi, että Jumala antaisi viisautta tehtäviini. Tarvitsen todella Jumalan apua tähän, omat tietoni ja taitoni eivät riitä.
Rukoilkaa myös uskon vahvistumista ja hengellistä virvoittumista.
- Riikka
Pyydän rukousta J:n puolesta, että rakkaus vaimoa Sirjeä kohtaan palasi hänen sydämen ja J. laittaisi vihkisormuksen sormeen takaisin ja avioero raukeaa kokonaan ja sitä ei muista enää kuka täällä maan päällä. Rakkaus ja kotirauha palaisi meidän kotiin. Pyydän rukousta että J:n rakkaus vaimoa Sirjeä kohtaan tulee olemaan paljon täydellisempi kuin on ollut.
Pyytää rakastava aviovaimo Sirje
Jeesus rakas, anna yksinäisyyden murtua ja ystävyyden ja ilon täyttää nuoreni sydämen. Anna edes yksi ystävä. - Sinä olet ihmeiden Jumala, näytä se vihdoinkin väkevästi, sillä yksinäisyyttä on ollut jo lapsesta asti. Sinun kauttasi lähtee ilo ja ystävyys joka kestää!
- Marja
Rukoilkaa että vapaudun tupakan kahleesta.
- Kirsi
Jos se on Jumalan tahto, että Hän parantaisi minut. Ja johdattaisi puolison. Kiitos.- al
Työpaikalla on kova henkivaltojen taistelu. JEESUS ON IHMEELLISESTI AUTTANUT KAIKESSA.
NYT OLEN HYVIN VÄSYNYT -- on yötyö edessä. Näin painajaisia. Pyydän, että jaksan työssä. Pyydän siunausta potilailleni.
Pyydän Jeesukselta voimaa ja viisautta kaikessa. T. tuottaa jotain sotkua --ehkä--en tiedä.Pyydän pelastusta T:lle. Pyydän pelastusta Ta:lle.
Pyydän Jeesuksen apua ajatusmaailmaani. Että näen kaiken oikeassa valossa. Pyydän, etten masennu! "Anna oi Jeesus rauha ja MENESTYS"
- soile
Rukouspyyntö mielenterveyteni parantumisen puolesta, uskoni puolesta ja etten olisi näin yksin, löytyisi mies. Kiitos.- Anne
Perheeni puolesta että pelastuu, mieheni puolesta että lopettaa juomisen ja että saisin vuokran maksettua.
- rukoileva äiti
Rukouspyyntö mieheni työasian puolesta. Taivaan Isälle on kaikki mahdollista!
Arto on ollut kurssitestissä että pääsisi sinne jos se on Jumalan tahto tai että hän saisi työpaikan, kun perheessä pulaa rahasta, kun toinen on työtön ja toinen osa-aikatöissä.
Pyydän rukousta oman fyysisen kuntoni puolesta. Tunnen usein syvää uupumusta. Raajani eivät toimi täysin aivoista lähtevien käskyjen mukaan. Lisäksi vasen käteni puutuu, on hyvin voimaton ja sormien niveliä särkee. Keho oireilee muutenkin. Lääkäriin en mielelläni menisi. Jumala on suurin lääkäri ja ennalleenasettaja. Jumala voi!
- ST
Olen uskova perheenäiti ja sairastanut keskivaikeaa masennusta. Välillä minulla on vieläkin ajatus että elämäni saisi loppua. Kiusaan itseäni itsetuhoisilla ajatuksilla. Uskottelen että se on Jumalan silmissäkin oikein kun on väsynyt. Mitään suuria huolia ei meidän perheessä ole mutta vihollinen jotenkin saartaa minua sillä ajatuksella.
Muistakaa paljon rukouksissa mua tänään olen menossa vieraaseen paikkaan vieraitten ihmisten kanssa. Kunpa Pyhä Henki olisi koko ajan läsnä meissä jokaisessa ja olisi Herran varjelus yllämme Jeesuksen nimessä ja veressä. Tarvitsemme johdatusta, rakas Taivaallinen Isä. Kiitos jotka muistitte rukouksissa ja siunausta kaikille!
Rukoilkaa että saisin varjeluksen ylleni oon lähdössä teille tietämättömille erään ystäväni kanssa tarviin paljon voimia ja varjelusta matkaani! Kunpa Herra johdattais meitä tämän reissumme aikana ja ei antaisi pahan vaikuttaa tässä matkassa kertaakaan. Kunpa kaikki sujuisi toivomallamme tavalla, muistakaa vahvasti meitä rukouksissa! Kiitos etukäteen!
Pyydän esirukousta alkoholiongelmani vuoksi.
Olen fyysisesti riippuvainen siitä, mutta en ole saanut vielä lopullista tahtoa luopua juomisesta kokonaan.
Käyn ravintoloissa viihdyttämässä itseäni ja sunnuntaisin kokouksessa.
Olin kerran palava soihtu srk:ssa.
Mutta mitä voin tehdä; en pääse itse vapaaksi tästä kierteestä. APUA!
- Nimetön naishenkilö
Pyydän esirukousta miesystäväni puolesta, jotta Jeesus ilmestyisi hänelle ja nostaisi hänet pois ahdistuksesta ja masennuksesta, vihasta ja katkeruudesta. VAIN Jeesus voi häntä auttaa. Rukoilkaa, että hän ymmärtäisi sen ja ottaisi Jeesuksen vastaan. Kiitos.
Ystävässämme on todettu syöpä ja metastaaseja mm. luustossa. Pyydämme esirukousta, että hän tervehtyisi.- Ystävät
Herra auta taloudellisesti. Auta laskujen ja asuntovelan maksussa. Herra auta maksamaan kaikki velat pois niin että emme ole velkaa kenellekään. Sinun sanasi mukaisesti. Room. 13:8 Auta Herra kaikkia suomalaisia joilla on talousvaikeuksia. Ole erityisesti kaikkein köyhimpien tukena. Anna äänestäjien valita eduskuntaan oikeat ihmiset. Anna päättäjille viisautta tehdä hyviä päätöksiä. Herra anna henkesi olla Suomen turvana.
Pyydän elämääni iloa ja rauhaa Herran sanan mukaisesti. Room. 15:13 Herra vapauta pelosta ja stressistä. Anna voimia ja apuasi.
Herra johdata elämääni edes yksi ihminen joka hyväksyisi ja olisi ystäväni. Elämässäni on lapsesta saakka ollut paljon vaikeuksia. Avioliitto on myös ollut vaikea. Olemme myös jääneet lapsettomiksi. Työni on myös ollut hyvin raskas ja vaativa. Kaikki tämä on vienyt voimia. Sosiaalisia suhteita ei ole jaksanut pitää yllä ja on vaikea esittää että kaikki menee hyvin kun voimat ovat loppu.
Olisi mukava jos elämässä olisi joku jonka kanssa jakaa asioita. Olisi ihana jos voisi olla aito oma itsensä. Herra auta minua olemaan ystävä toisille ja suo että minut hyväksyttäisiin tälläisenään. Eheytä sisäisesti. Olisi myös ihana löytää seurakunta johon kuulua. Seurakunta jossa opetetaan Jumalan sanan mukaisesti ja jossa ei kuitenkaan hyljeksitä ketään. Pyydän Herralta apua ja johdatusta myös tähän. Kiitos Herralle.
Toivon sydämeni pohjasta, että rukoilisitte perheeni puolesta. Että meillä ei enää tapeltaisi niin paljon, ja että isä ei olis aina niin pahalla päällä, ja ettei mun tarvis aina stressata ja pelätä. Tämä saattaa kuulostaa pieneltä, mutta se on minulle iso asia ja olen ihan rikki, enkä tiedä enää mitä tehdä, muuta kuin pyytää Taivaalliselta Isältä apua. Kiitos kaikille!
Esirukouspyyntö 100-vuotiaan Aunen ja hänen siskonsa Lahjan 96v. puolesta, että saisivat tuntea Jeesuksen vapahtajanaan ennenkuin siirtyvät ajasta ikuisuuteen.
Kiitos Jeesus, että ilmestyt heille unissa ja näyssä!!- Mary
Esirukouspyyntö poikamme kouluasian puolesta, että Jumala avaisi ovet oikeaan kouluun. Asia ratkeaa nyt maaliskuun aikana, mihin kouluun poikamme pääsee.- Mary
Esirukouspyyntö
Avioliittomme puolesta,että Jumala palauttaisi sen minkä vihollinen on varastanut ja että Herra uudistaisi täysin avioliittomme ja parantaisi sisäiset haavamme ja myös lastemme haavat ja anteeksianto ja keskinäinen rakkaus saisi sijaa sydämissämme! Vaimo muutti yhteisestä kodistamme Helsingistä n.viikko sitten, Herra auta ja armahda meitä. - J.
Herrani vapahtajani auta minua, olen käynyt lukuisissa haastatteluissa. Mutten ole saanut töitä.
Jumalani, vapauta minut työttömyyden kahleesta, auta minua saamaan työpaikka.- Marko
Pyydän työpaikallani olevan kiusaajan poistoa ja apua asiassa meille jotka on joutunu sen kynsiin.
I Jesu Namn Amen
Rukoilkaa voimia ja apua, en ole ainut uhri.
Terv LR.
Herra ottaisi pois väsymyksen.- Helena
Voitteko vielä muistaa 6-vuotiasta Lauria ja hänen tilannettaan kotona ja esikouluryhmässä. että hän saisi tulla nähdyksi ja kuulluksi. Että Jeesuksen rakkaus murtaisi vanhempien ja koko Kerttulin koulun opettajien ja lasten sydämet. KIITOS teille. Eteenpäin mennään!
Kiitosta, että työssä on mennyt hyvin. Jeesus on auttanut. Ihmeellistä Herran apua.
Nyt on vielä 2 yötä. Siis yövuoroa.
Olen ihan sekaisin päästäni. Kauhea stressi. Koko ajan hirveä nälkä. Söisin Söisin. Olen ruoka-addikti. Painoa on liikaa. Taas nousussa.
Haluaisin alkaa alusta. Jeesus kallis, anna minulle uusi elämä. Anna uusi voima! Auta. Jään käsiisi. Jeesus vapauta ruoan kahleesta. Katkaise kahle ruokaan. Anna terve suhde ruokaan. Anna! Herra armahda minua syöjää. - Soile
Miehelleni pelastusta ja voimia suorittaa puolen vuoden tuomio avovankilassa. Meni tänään sisään mutta joutui ilmeisesti matkaselliin kun ei saa puhelimeen yhteyttä.
Rakas Jeesus, varjele minut influenssalta, olen astmaatikko ja alkuraskaus menossa, paranna pojan influenssa pian. Anna epämääräisten vuotojen loppua ja raskauden jatkua normaalisti.
- Sirpa
Perheeni uskoontulon puolesta ja tyttäreni tulevan lapsen puolesta. Mieheni suvun puolesta ja omankin. Kaikkien uskovaisten puolesta, Isä rakas sinä olet suurin ja armollinen saamaan ylistyksemme. Amen. Haluan kiittää Nokia Missiosta ja siunata ja kaikista jotka vievät evankeliumia sinne pienimpäänkin paikkaan. Amen.
- Pirjo
Poikani puolesta, on vankilassa ollut yli 3v. Nyt pääsi avovankilaan ja siellä työhön on ahkera työmies, nyt ajattelemattomuuttaan vei laktoosi tbl, eivät olleet vankilan lääkärin määräämiä että Jumala koskettaisi jotta jaksaa palata suljettuun vankilaan takaisin, siellä ei anteeksi anneta mitään paitsi Jumalan armosta että se saisi tapahtua pojan kohdalla ja saisi palvella lopun siellä kunnes vapautuu kokonaan.. Moottoripyöräjengiin kuulu ja niistä rikoksista rangaistu, on ensimmäisen kerran vankilassa että Herra vapauttaisi jengistä ja koskettaisi myös kaikkia siihen kuuluvia ja hajottaisi sen jengin.
- Äiti
Toivoisin, että rukoilisitte lapsettomuutemme ja avioliittoni puolesta. Olemme yrittäneet lasta useita vuosia ja sain muutama viikko sitten toisen keskenmenoni. Lisäksi toivoisin, että rukoilisitte avioliittoni ja mielenterveyteni puolesta. Olen joutunut elämässäni kokemaan monenlaisia ikäviä asioita, ja olen väsynyt koko elämään. Tiedän, että elämä on lahja Jumalalta, mutta joskus en ymmärrä, miksi joudun kärsimään niin paljon. Kiitos Teille työstänne!
Jeesus auta, mieheni on hakenut avioeroa, koska oli pettänyt minua aviossa olevan naisen kanssa. Se suhde jatkuu, ja halutaan, että minä näytän syylliseltä avioeroon. Meillä on kaksi lasta. Jeesus Sinä voit eheyttää avioliittomme, antaa keskinäistä rakkautta ja kunnioitusta. Herra anna minulle luottamusta Sinuun, iloa Sinussa ja rauhaa. Herra minusta tuntuu, että jos sanankin sanon ja paljastan mikä loukkaa, kohta sitä kohtaa tökitään lisää eli minua kiusataan. Jeesus vapauta mieheni ahtaasta kaivosta, vieraasta vaimosta. Ja että hän tulisi jo uskoon. Herra kiitos, että autat joka päivä!
Rukoilkaa että siskoni löytäisi raittiin ja hyvän elämänkumppanin.
Että Herra kohtaisi koko perhekuntamme ja pelastaisi. Ja että alkoholin kirous poistuisi suvustamme.
Miehelläni todettu syöpä, leikataan pian ja pojallani vaikeita vatsavaivoja, 2 vuotta tutkittu, tähystetty ym. Herra auta ja pelasta ennenkaikkea perhekuntani.- Virpi
Rukoilkaa avioliittomme puolesta! Miehen taholta viilentynyt... Avioiduimme viime syksynä, olemme molemmat uskossa. Myös sen puolesta, että vielä saisin lapsen, olen 35v. täytän 36.
Kiitos rukouksesta.- M.
Hei,
Toivoisin, että rukoilisitte puolestani. Että Jeesus saisi ohjata elämääni enemmän, että saisin itseluottamusta Pyhästä Hengestä ja uskaltaa olla se miksi minut on luotu. Että poikaystäväni löytäisi Jeesuksen ja voisin hänen kanssaan kulkea Jumalan valmistamaa tietä. Tuntuu että olen ihan hukassa, ilman ystäviä, ja olen NIIN epävarma itsestäni ja tarvitsen uuden suunnan. Tällä hetkellä tuntuu että kaikki on jotenkin väärin, koulu jota käyn, elämä jota elän. Tarvitsen niin paljon varmuutta, rohkeutta ja uskallusta. Kiitos jo etukäteen ja kiitos Herralle että Hän on auttanut minua jo tähän asti ja auttaa edelleen. Ensi viikolla on luokan edessä pidettävä puhe, ja tarvitsen siihen voimaa ja vahvistusta. Kiitos Herralle, että autat!- mievaa
Hei! Kiitos kaikesta avusta! Voisitteko rukoilla vielä M:n kurkun täydellisen parantumisen puolesta. Hän joi sellaista, mitä ei olisi pitänyt, ja nyt kurkku on leikattu. Että hänen kurkkunsa paranisi, Jeesuksen Kristuksen kunniaksi.
Ja vielä, pojanpoikani esikouluryhmässä on okkultistinen henkilö. Pyydän rukousta, että hän muuttuisi tai jollei hän halua, että hän lähtisi pois sieltä. Voiko rukoilla niin?- Annette
Rukouspyyntö perheemme puolesta. Jumalan johdatusta ja Jeesuksen läsnäoloa tähän talvilomaviikkoomme (vko 8)- että todella saisimme levätä ja virkistyä. Yhteistä hyvää yhdessäoloa. Meillä Jumalan lahjana 4 vuotta sitten syntyneet kaksospojat - heistä kiitos ja pyydän siunausta heille. Mieheni ei vielä ole ihan henk.koht. uskossa Jeesukseen mutta rukoilee itsekseen ja Pyhä Henki tehnyt hänessäkin paljon työtä - rukoilettehan kanssani hänen uskoontuloaan!! Ja että hän ottaisi hengellisen perheenpään tehtävän perheessämme! Jeesuksen veren suojaa 4-vuotiaille pojillemme. Kiitos! Siunausta teillekin.
T. Sisarenne Hannele
Pyydän esirukousta mieheni uskoontulon puolesta ja avioliiton eheytymiseksi. Meillä on kaksi murrosikäistä tytärtä ja pieni 1,5-vuotias poika. Riidat raastavat perhettä ja rukoilen, että henkinen väkivalta loppuisi mieheni taholta! Kiitos ja Ylistys Jeesukselle!- Leena
Rukoilkaa että paha mielenterveysongelmani poistuisi. 5 vuoden ajan olen ollut kovissa pelkotiloissa, jotka liittyvät itseeni... Itsemurha ajatukset ovat joka hetkisiä... Päässä eri äänet vellovat ja oma vihani sanoo, että takuulla pitää huolen siitä että tapan itseni... Onko se saatanasta? Toivottavasti täyttyisin Pyhällä Hengellä.
- R.
Hei,
Pyydän jatkuvaa esirukousta perheeni puolesta. Vaimoni haluaa erota 25 yhteisvuoden jälkeen, hän ei rakasta minua. Hän on rakastunut työkaveriinsa ja työkaveri häneen. Meillä on 4 lasta. Poikamme on sairastellut syntymästä saakka.
1. Kiitos Jeesus, että pelastat vaimoni ja annat hänelle täydellisen mielenmuutoksen.
2. Kiitos Jeesus terveestä pojasta. Jätän lapseni sinun huolenpitoosi, pelasta heidät.
3. Kiitos Jeesus, että annat rakkauden avioliittoomme ja meille yhteisen palvelustehtävän.
4. Kiitos Jeesus, että ohjaat minut oikealle tielle ja uudistat minun uskonelämäni.
Kiitos rukoustuesta,
veljenne
Esirukouspyyntö, että saisimme entisen kerrostaloasuntomme myytyä.
- Aviopari
Hei!
Olen ihastunut aivan ihanaan poikaan ja me olemme kavereita. Haluaisin että tapahtuisi jotain enemmän, että voisimme olla yhdessä joku päivä. Jos se on Jumalan tahto.
Toinen asia on, että minun pitäisi saada työharjoittelupaikka ennen 21.3.
Kiitos Jumalalle ja kiitos teille esirukoilijoille.
- Latté
Pyydän esirukoustanne poikani mielenterveyden paranemisen ja taloudellisten vaikeuksien helpottamisen puolesta ja siihen, että jaksaisin tukea häntä.- Mimmu
Rukouspyyntö, että onnistuisin ylioppilaskirjoituksissa.- Abi
Meillä on suuri taloudellinen vaikeus. Emme selviä millään eteenpäin. Herra, auta!- Marja
PYYDÄN ESIRUKOUSTA ITSENI PUOLESTA OLEN KAATUNUT LIUKKAALLA KADULLA OIKEAN KÄDEN RANNE MURTUI, ETTÄ PARANTUISI ENNALLEEN JA SITTEN MINULLA ON OLLUT VAIKEAA HUIMAUSTA KAUAN. JEESUS KOSKETTAISI MINUA, PARANTAISI SAIRAUTENI. KIITOS JA SIUNAUSTA.
- Irja
Pyydän esirukousta, koska olemme mieheni kanssa muuttaneet erilleen, että yhteinen talo (joka ei tähän tilanteeseen ole tarkoituksenmukainen) saataisiin myytyä, ja voisimme sovussa miettiä miten jatkamme tästä eteenpäin. Meillä on yksi lapsi.
Rukouspyyntö mielenterveyteni parantumisen puolesta, uskoni puolesta ja etten olisi näin yksin. Kiitos.
- Anne
Skitsofrenia parantuisi lopullisesti. Käsi parantuisi ja ihottuma. Saisin uskovan miehen ja perheen. Opiskelu alkaisi hyvin. Saisin laihdutettua. Äidin usko alkaisi kantamaan. Isän Alzheimerin tauti parantuisi. Sisko ja veli perheineen tulisivat uskoon.
-Tarja
Ystäväni K. on tullut uskoon mutta hänellä on vaikeuksia kun hänellä on maanis-depressiivisyyssairaus ja hän ei ole vastannut puhelimeen 2 kk:een. Enkä tiedä missä hän on. Kiitos Jeesus että hän löytyisi ja ottaisi yhteyttä.
- Tarja
Emilialle rukoiletteko kanssamme elämänhalua ja voimaa sairaalaan..- Anne
Vapaaksi erinäisistä kahleista ja siteistä, mm. talousongelmiin apua ja vapaaksi pornoriippuvuudesta ja uskon elämään sisältöä ja tulta.
Nuoren äidin puolesta, että saisivat toisen lapsen. Jumalalle on kaikki mahdollista.
Lasta on toivottu ja odotettu. Saakoon Jumalan tahto tapahtua tässäkin asiassa.- Leila
6-vuotiaan Laurin ja esikouluryhmän sekä koko Kerttulinkoulun puolesta. Että Jeesus ilmestyisi ja kristillinen nukketeatteri pääsisi sisään. Myös Laurin kotiolojen puolesta. Että hän saisi avun vaikeaan asiaan. Kiitos.
- Annette
Pyydän, että rukoilette kanssani Egyptin kristittyjen puolesta!!! Heitä vainotaan koko ajan ja Muslimien veljeskunta on uhannut tappaa kaikki kristityt, jos pääsevät nyt valtaan!!!
Kaikki on nyt Jumalan käsissä!!!
Itse en voi mennä Egyptiin ystäviäni hakemaan, mutta Rakas Jeesus Sinulle mikään ei ole mahdotonta!!! Rukoillaan myös muslimeille viisautta ja rakkautta, että antaisivat kristittyjen olla rauhassa!!! - Rita
OLEMME AJAUTUMASSA EROON TOINEN TOISISTAMME. EN ENÄÄN KESTÄ NÄITÄ RIITOJA JA LOUKKAANTUMISIA. TOIVON ETTÄ MIEHENI TULISI USKOON. RUKOUSTA PYYDÄN ERITYISESTI 12-VUOTIAAN TYTTÄREMME PUOLESTA JOKA ON OLLUT KOULUSSA KIUSATTU JA VIHAA MEIDÄN RIITOJAMME.
Hei,
Pyydän jatkuvaa esirukousta perheeni puolesta. Vaimoni haluaa erota 25 yhteisvuoden jälkeen,hän ei rakasta minua. Hän on rakastunut työkaveriinsa ja työkaveri häneen. Meillä on 4 lasta. Poikamme on sairastellut syntymästä saakka.
1. Kiitos Jeesus, että pelastat vaimoni ja annat hänelle täydellisen mielenmuutoksen.
2. Kiitos Jeesus terveestä pojasta. Jätän lapseni sinun huolenpitoosi, pelasta heidät.
3. Kiitos Jeesus, että annat rakkauden avioliittoomme ja meille yhteisen palvelustehtävän.
4. Kiitos Jeesus, että ohjaat minut oikealle tielle ja uudistat minun uskonelämäni.
Kiitos rukoustuesta,
veljenne
Pyytäisin rukoilemaan poikamme puolesta joka on ollut luopiona 4 vuotta ja nyt on tullut vaikeuksia elämään ja uskonasiatkin mietityttävät mutta kuitenkin vastustaa niitä. Rukoilisitteko, että Jeesus puuttuisi poikamme elämään ja hän pelastuisi.
Rukoilisitteko myös mieheni ja hänen sisarustensa asioiden puolesta, että Jumala antaisi anteeksiantamuksen ja uuden yhteyden.
- Anne
Tyttäreni jaksamisen puolesta ja terveyden ja opintojen jatkumisen puolesta. Vihollinen hyökkää ja yrittää tuhota kaikkea sitä, missä Jumala on jo ihmeellisesti auttanut. Nuoremman tyttäreni syömis- ja vamsongelmien puolesta, perhetilanteen puolesta yleensäkin.
Pyydän rukousta, että tulisin raskaaksi. Olemme aloittamassa lapsettomuushoidot, hoitaisitko Jeesus asian niin, ettei niitä tarvittaisikaan. Kiitos esikoisestamme, joka kovasti toivoo pikkusisarusta. - Sirpa
Pyydän esirukousta omaan elämän- ja uskonkriisiin. Uskon rukouksen voimaan ja jos itse en jaksa rukoilla, niin on ihanaa tietää, että joku rukoilee puolestani ja siksi muutan tämän samantien jo kiitosaiheeksi.- Tiina
Asuinyhtiössä oleva ilkivalta poistuisi ja koko asuinalueella voisi ihmiset asua rauhassa sekä se tekijä poistuisi.
Tarvitsemme karitsan veren suojan. - sisar
Olen menossa selkäleikkaukseen torstaina 27.1. Kesällä 2008 loukkaantuneesta selästäni poistetaan ruuvit ja muut metalliosat. Ruuvi hankaa hermoa ja tämä aiheuttaa selkäkipua ja oikean jalan heikkoutta. Joudun käyttämään kyynärsauvoja. Viime torstaina tavatessani leikkaavan kirurgin hän kertoi, että on olemassa riski, että hermo kiertyy ruuvin ympärille ja tulee ruuvin mukana ulos. Tällöin oikea jalka halvaantuu. Olen kuitenkin menossa leikkaukseen. Pyydän ystävällisesti, että rukoilisitte leikkauksen onnistumisen puolesta. - T.
Rukoilen hyviä ystäviä, sopivaa työtä, lapsia ympärille ja rakkautta.
T. Elämäntarkoitus on onnen löytäminen
Mielenterveyteni parantumisen puolesta. Minulla on isäni hahmo päässäni. Uskoni puolesta ja etten olisi näin yksin. Kiitos.- al
Pyydän esirukousta poikani Heikin puolesta, että Herra johdattaisi hänen tielleen todellisen ystävän sekä pelastusta hänelle. - Kiittäen Irmeli
Rukoilemme Jeesus nimessä totuuden puitteissa perheemme saada sijansa esim. mainintaa iankaikkisuus armon ja rukouksen henki, Jumala on parantajani!
Jeesus, kiitos että tahdot antaa minulle työpaikan. Oman rakkaan nimesi tähden. Että ennen kaikkea saan tehdä parannusta. Ja elää täysin sinun oman kutsumuksesi sekä tahtosi mukaan.- Stig
Teen työtä, jossa joudun suorittamaan selkää rasittavia nostoja. Selkää on nyt vihlonut ja nostaminen on kivuliasta. Pyydän esirukousta, että Herra parantaisi ristiselkäni.
- ST
Tyttäreni koululuokalla on oppilas, joka juonittelee hyvin salakavalasti ja kiinnijäämisen välttäen!
Pääsee aina kuin koira veräjästä. Kukaan ei pysäytä ovelaa kiusaajaa. Luokkakaverit ja opettaja eivät huomaa tai halua huomata. Missään ei viitsitä eikä haluta uskoa. Tytärtäni ei uskota. Tyttäreni kärsinyt tilanteesta jo vuosia, opettaja ei uskonut edes meitä vanhempia. Päähäntaputusta vain kiusaajalle. Ei apua mistään päin. Tyttäreni on aina auttamassa ja tukemassa muita, muttei itse saa koskaan tukea. On iloinen, on hyvä muille. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen. Nyt kerta kaikkiaan: Auttaako vihdoin tämänkertainen rukous: Jumala, anna oikeuden voittaa. Anna heti huomenna kavereille ja opettajalle silmät nähdä! Kiusaajaoppilas kokonaan vastuuseen teoistaan! Tyttärelleni uusia rehellisiä ystäviä koulusta!
- Äiti
Työyhteisössämme kuohuu. Olen monien suoranaisten vainojenkin kohde. L. varsinkin on hyvin pureva. Hän kaivaa jatkuen syytöksiä. On oikeastaan ilkeä. Pyydän, että Jeesus siunaa L:aa--antaa ihanan kevään. pyydän, että jaksan rakastaa häntä edelleen. Pyydän, että Jeesus pelastaa L:n keinolla millä tahansa.
Pyydän osastollemme iloa ja Rauhaa. Anna oi Jeesus Rauha ja menestys!
Pyydän, että Jeesus siunaisi minua ilolla, voimalla nöyryydellä, taidolla, ylenpalttisella armollaan.
Haluan kiittää, että olen kestänyt kauheatkin hyökkäykset ja ryöpytykset. Pyydän, että Jeesus tulee osastolle.- Soile
Kiitos Jeesukselle siunauksesta ja rukousvastauksista ja esirukoilijoille opiskelujen puolesta; valmistuin joulukuussa. :) Pyydän esirukousta sairaalassa olevalle ystävällemme, sairastaa Parkinsonin tautia, että kuntoutuisi ja kotiutuisi. Perheenlisäystä edelleen toivomme, että meitä siunattaisiin ja saisimme perheeseemme pienokaisen. Toivoisin, että löytäisin työn johon itseni on tarkoitettu, jossa voisin hyödyntää opiskelujani ja ammattiani parhaiten ja jossa viihtyisin.- Opinnot onnellisesti ohitse
HALUAISIN, ETTÄ RUKOILISITTE NYKYISEN VAIKEAN TYÖPAIKKATILANTEENI TAKIA. - MARJO
Perheemme puolesta, että Jumala auttaisi ja kätkisi Jeesuksen veren suojaan.- sisar
Munuaispotilaan puolesta, että Jumala parantaisi vaikean kriittisen tilan ja auttaisi koko perhettä.
- sisar
Rukoilen että Jeesus poistais pelkoni ja että saisin kokea että on Hänessä turvallinen. Rukoilen myös että näkisin mitkä minun tehtäväni ovat.
Haluan rukoilla mieheni ja 8-vuotiaan tyttäreni puolesta.- Marja
Sain Jumalalta kutsun aloittaa puutarhatalouden opintolinjan 2011. Koin sellaisia vaikeuksia 3 päivän aikana että lopetin. Olen pettynyt ja tunnen vihaa Jumalaa? kohtaan. Pyydän rukousta, että olisin kuuliainen Jumalalle aina. Enkä olisi vain Sanan kuulija, vaan myös Sanan tekijä.- A.
Pyydän Jumalan johdatusta ja apua, että saisin työpaikan ja asunnon Jyväskylästä.
Haluaisin muuttaa takaisin entiselle kotipaikkakunnalle.
Pyydän myös elämänkumppania, olen rukoillut tätä koko elämäni, vuosi toisensa jälkeen.
Pyydän, että Jumala tekisi mahdottomasta mahdollisen.
Kiitos etukäteen!- Tuija
Hei!
Pyydän rukousapua miesystäväni puolesta.
Meille on tulossa lapsi alkuvuodesta. Emme ole naimisissa emmekä kihloissa ja asumme eri paikkakunnalla. (Miesystäväni asuu eri paikkakunnalla) Minä olen tehnyt uskon ratkaisun kesällä 2003 ja olen sen jälkeen olen täyttynyt Pyhällä Hengellä.
Käyn helluntaiseurakunnassa ja olen vienyt tätä rukouspyyntöä useasti sinne ja paljon on jo tullut Jumalalta rukousvastausta.
Rukouspyyntöni siis koskee miesystävääni joka uskoo Jeesukseen mutta ei ole vielä uudestisyntynyt eikä täyttynyt Pyhällä Hengellä, hän ei ole vielä ollut missään seurakunnassa mutta katsoo paljon TV7:a ja lukee hengellisiä kirjoja ja Raamattua.
Hänellä on myös alkoholi/lääkkeiden väärinkäyttöongelmia, mutta yrittää todella päästä niistä eroon ja on nyt ollut jo jonkin aikaa raittiina.
Rukoukseni on että hän uudestisyntyy ja täyttyy Pyhällä Hengellä ja että saisimme mennä naimisiin ja saisimme yhdessä palvella Herraa Jeesusta koko elämämme ajan.
Pyydän että Jumalan tahto todella tapahtuisi meidän molempien elämässä.
Miesystäväni on työtön tällä hetkellä ja rukoukseni on myös, että hän pääsisi töihin johonkin sellaiseen paikkaan jossa pomo tai työkaverit olisivat uskossa että hän vahvistuisi uskossa.
Rukoilen hänelle myös uskovaisia ystäviä ja seurakuntayhteyttä.
Kiitos kun rukoilette kanssani näitä asioita.
Siunausta.
- N.
Pyydän Jumalan apua avioliitto-ongelmiin. Liitto on vienyt voimani. Onko suhde narsistinen ja mahdoton vai onko vielä mahdollisuuksia? Rukoilen, että Jumala näyttäisi mistä on kysymys, vaikka itse en kykene näkemään kulissin taakse.
Rukoilen myös apua kaikkiin töihini, koska olen niin väsynyt sekä ystäviä. Kiitos Jeesukselle siitä kuinka hän on kuitenkin kulkenut rinnalla vaikeina päivinä!!
- Väsynyt vaimo
Pyydän rukoilemaan mieheni puolesta. Hän uhkailee avioerolla ja tuntuu että suhteemme on hänelle yhdentekevä. Pyydän myös Herralta että hän tulisi uskoon. Ja koko hänen perhekuntansa. Pyydän apua myös rahatilanteeseemme joka on aika huono koska kela lopetti rahani. Kiitos että rukoilette puolestamme!
- Sari
sou grata a DEUs por saber q em filandia um pais muito frio tem uma igreja viva . tem um irmão q mora ai neste pais estou orando p/ Deus salvar ele sua esposa ele nasceu em lar cristao mas logo se desviou vou continuar orando q vcs regate ele p/cristo..
pastor elieser coutinho igreja batista missionaria iapu mg 220 km da igreja batista da lagoinha em belo horizonte
Siunausta kaikille uudelle vuodelle 2011.
Pyydän, että rukoilemme yhdessä, että saisin tehdä sairaalassa sihteerityötä.
Pyydän siunausta perheellemme, työllemme ja opiskelullemme. Pyydän rukousta, että ympärillämme olisi vain hyviä henkiä ja pahat henget karkotettaisiin maailmasta.
Lämmin kiitos!
T. Näkisinpä kaikki, jotka rukoilevat kanssani!
Pyydän että rukoilette hengen palavin voimin, että ihmissuhde (minun ja miesystäväni R) korjaantuisi ja alkaisi toimia.- Terhi
Kiitos Herra! Lapsenlapsen perheeseen syntyi eilen poikavauva! Synnytys oli vaikea. Rakas Taivaallinen Isä, paranna äidin ja lapsen synnytystraumat ja anna terveyttä!
- Elsi